EXTRiiMiÄ

EXTRiiMiÄ

Wemmelsääret ovat peuhanneet rannan kuloheinässä
kuin siat vatukossa - sotkeneet hyvää einestä,
joutilailla jotain.

Muuten niin tasaista rauhallista,
siposileää taivaallisen lanan jäljiltä päivän päälle,
kyllä pohjoinen osaa,
sillä lienee erityisosaamista lumen juoksutuksessa,
eritoten kun on tarkoitus saada heti kantavaa pintaa.

Että ihmisotusten,
joilla varsinaisesti ei ole mitään sen kummempaa
tekemistä hortoilla tundralakeuksilla muuta,
kun vain jatkuva sietämätön uuden, uuden ja uuden
näkemisen kokemisen hirvittävä wimma.

Extriimiä se olla pitää
kun jo lähes kaiken nähtävissä olevan saattaa katsoa
löhösohvalta käsin muiden toimesta - sanoo mummo,
ja koittaa järsiä tyhjiöpakattua nitskukuivalihaa,
vaikka molemmat jäljellä olevat hampaantöröt
ovat tanakasti samassa leuassa.

Mutta mitä yltiöpäinen hurjapäänuoriso edellä,
sitä wanhat raadot perässä.
Kai siihen teeveetörkyyn ummehtumaisillaan oleva
humeetti kaipaa extriimiä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne