JALAT HARALLAAN
Pienen pieni kipakka pakkanen innostaa kovin,
sen tuoksinassa tulee hökäistyä sielulle;
haikailepa tovi vaikka voissa paistettua rautua.
Tuokion maistelee ruoja viime talvista takaumaa,
alkaa sitten oitis hurlumhein.
Tuura pitäisi ottaa - vermeet kasata reppuun,
lähteä paarustamaan järven selkään;
että sellainen haihatus.
Käy päälle kuin poliittinen syöttiläs vaalien alla,
on ystävää,
lepertelee ja kehuu - saa lopulta jankutuksen
kyllästämän zombien nousemaan,
varttamaan itsensä,
haalimaan vaaditut romppeet
ja pakkaamaan ne reppuun.
Sitten vaan menoksi,
sielun pentele räksyttää pahaisen piskin tavoin,
yllyttää oijustamaan:
"Tuosta vaan - suoraan parhaalle rautupaikalle."
Hullu mikä hullu - ritisevää kuvastinta myöten,
jalat harallaan -,
tuuralla reikiä lyöden;
samalla jo mielessään ensimmäistä syöden.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi