TUKSUTUS

TUKSUTUS

Punerva on palaamassa sarastukseen,
joka-aamuinen koi virkoaa päivä päivältä varhemmin;
kuukauden päästä kuumottaa jo aallonmurtajan yli.

Siitä sitten,
siten kuin sää ja Jäämeri suo,
käy tasaisen hissukseen kultaamaan kylän kattoja.

Tuollaisen herkän hetken kuorruttaa -
miten sen kuvaisi - pehmeä tuksutus;
ensimmäisen paatin pujahdus satama-altaasta redille
ja haihtuessa näköpiiristä horisontin suuntaan.

Sumutorven törähdys,
no sen sentään joutuu itse keksimään,
ynnä myös kuvittelemaan siihen lisäksi kaiun
puikkelehtimassa eeskahtaalle siellä täällä
satamalaitureiden ahtaissa väliköissä,
kuni lopulta osautuu pois virkaansa hoitamaan;
mutta muuten kyllä todellista.

Sellaista pittoreskia maisemaa,
unen- ja valveunen tapaista rajatilaa,
sitä saattaa unohtua eetoksissaan ihailemaan
jopa niin hyväksi toviksi koirulenkillä,
että ullakon akkunasta jo huiskutetaan;
mihin lempoon se taas unehtui haaveilemaan...

Oh-show-tah hoi-ne-ne