VEiKEYS

VEiKEYS

Eräs näköjään ikuisen kakaran asteelle jääneen
humpuukimaakari-sieluni päähänpistoista
tässä päivänä muuaana oli;
merisaukon metsästys - nii-in, merisaukon metsästys.

Tai paremminkin jäljestys;
joka perustui päivittäisellä happihyppelyllä
todettuun havaintoon tienposken nietoksesta.

Oli laskenut luikuria tuo veikeys vatsallaan
tulessaan jostain tundran rajamailta veden tykö;
hauskat kuviot - siitä se kai lähti kimmoke
lähteä kahlomaan tulojälkeä.

Siinä ähkiessä huithapeli sielu
mätkäisi vielä lisää painetta höyryämiseen;
sen kun vielä onnistuisi kuulemaan,
että laulaisiko tuo musta vikkelä soukka
lasketellessaan samalla,
kuten Vaka Wanhankin kerrotaan tehneen vesillään.

Vaan lyhyet oli jäljet - haihtuivat kuin pieru Saharaan,
joku tuulen pyörteen öhkäisy oli pyyhkäissyt
ne tyyten sileäksi.

Mustanahkakantiseen tyly merkintä;
kotipaikka kovin tuntematon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne