ANKARAN KAUNiSTA
Aurinko kultaa lumiset huiput,
riekko kiimii jossain huoman puolella,
kiroilee aamuyöstä niin maan perusteellisesti,
että saamatta on tainnut äijällä jäädä,
tyyten hukkaan mennyt koko oivallinen riiuuyöaie.
Sellaista elämä on,
eikä riekko-riepu taida yksin olla,
tässä karussa paratiisissa paradokseineen;
meriharakalla sama saamavamma,
pörrää helikopterina morsiamensa ympärillä.
Ja piipittää.
Toinen tonkii laskuveden rajassa sannasta einestä,
ei ole mokoma moksiskaan toisen puutteista.
No kohentelee toki silloin tällöin pukuaan
haistelee siipispankkojensa alta kainaloita;
kaipa se on lintujen maailmassa samaa
kuin sukan saumojen suoristus ihmisen lapsella.
Tässä maailmassa elää täysillä jokaisen hetken,
päällisin puolin yksinkertianen elämä
sisäänkirjoitettuine monimutkaisuuksineen kiehtoo.
Ankara jylhyys tunkeutuu sielun juuriin niin syvälle,
että ajatus väkisin ryntää liihottelemaan
koko tämän arktisen kauneuden ylle.
Eikä lempolainen tahdo tulla pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi