HAAPAPUU
Kultaiset langat ulottuvat täältä koilliseen,
muut nukkuvat luut lakanalle levitettyinä vällyn alla,
suut ovat käymättä - vaiti,
puutkin seisovat mykkinä paikoillaan,
haavat koljottavat vaaleina tunturin lanteella,
vain aurinko näkee kuun.
Silti luonto on hereillä - virkkuna yötäpäivää,
kuten työhullu menevä mies tai -nainen,
sillä erotuksella, että luonnon tapauksessa
vastuullisuus ei tarkoita ahneutta ja vallanhimoa.
Seisahtuneen ilman läpi
kiirivät lokkien huudot joelta kuistille,
sekaan mahtuu laulurastaan kuulas huilu,
pajusirkku, pari peipposta.
Kun virtaavan vuon kohina imeytyy mellaan,
turpoavien silmujen sihinän lähes erottaa.
On tarkoin valittujen harvojen sanojen hetki;
retki sellaiseen mystiseen maailmaan
jossa kaikki palaset sopivat sulavasti yhteen,
jonka sisällä elämme elämämme,
jos vain sallisimme itsemme huomata.
Haapapuun juurelle oksiston läpi
soi palanen avaruuden sinistä sinfoniaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi