PEHMEiTÄ PUHEiTA

PEHMEiTÄ PUHEiTA

Rapinaan ei kyllästy,
siinä se tuttavallisesti narskuu,
rouskuu kilometritolkulla anturan alla
kun lampsin kuolpunaa silkaksi ajankuluksi;
koirun seurana,
ettei lempohinen saa päähänsä syöntyä oijustamaan
porotokan perään.

Lunta on nimeksi - hyppysellinen ripoteltuna aarille,
varvikko tunkee läpi;
yksinäinen käpytikka hakkaa päätään kuostoon,
pari lapintiaista yrittää tehdä tuttavuutta,
muuten on hiljasempaa sillä rintamalla.

Kouriintuntuva äänettömyys - mieli tolani;
laajentaa ajattelun kaistaa,
poistaa kaiteet, tekee tietä hurlumheille.
Mielen on helppo livahtaa haihattelemaan;
höpöttämään tyhjänpäiväisiä pehmosia kuukkelin kera.

Ankaralla äänellä kailottavia kaarneita ei lasketa,
lienee jotain osuuksien jakoa poronpaskoista;
siitä ikuinen kina niillä.

Tuulen oireita kasvoissa - heräilemässä,
kiehittää voimaa puhaltamiseen.
Ajatus lehahtaa tikkurin poveen lämmittelemään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!