MUiNAiSJÄÄNNE
Lumet ovat tulleet jäädäkseen vuoden yli,
asettuneet koivun kiikkerille ritvoille niin taiteellisesti,
että tiaisen pieru saa ne varisemaan;
murtamaan pysähtyneisyyden selkärangan
törröttävien korsien kaarille päätyneillä hiutaleilta.
Pikkupakkasessa hopeisena valuva tähtisade
saa aikaan sadunhohtoisen ketjureaktion
johon tuulen leyhähdys mieluusti tarttuu
ja pöläyttää näytöksen oitis suinpäin minne sattuu.
Siunatuksi onneksi viimeisiä ei viedä,
uusia taikapilviä valmistuu tämän tästä
ja sarastavaa aurinkoa vasten ne kutittavat nokkaa
hipaisemattakaan sitä.
Kiehtovaa.
Kutitus lienee muinaisjäänne lapsuuden talvista,
pyryistä joissa metsästettiin leijuvia hiutaleita kielellä,
haistimiin osuneet hituset hipelöivät sietämättömästi,
lopputuloksena lähipiirin kattava täydelinen pärskähdys,
kaikkien aivastusten äiti.
Miten sielua riipaiseva takauma kaikenkaikkiaan
onkaan tuo niin tuikitavallinen pyry;
kumpuaa humeetin syvyyksistä yhä vielä
lapsuuden ensimuistoihin pehmeästä valkeasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi