KUTU

KUTU

Sen verran kiristää aamusta että jää soittaa;
ensimmäinen vongahdus kiirii oitis jäälle laskiessa,
jatkaa tämän maailman loppuun - ulapalle,
vaipuu syvyyden yllä tuppisuuksi.

Huoahtaa pitää,
sen verran oli möykkyinen taival muutaman,
iät ajat sitten wanhettuneen,
lähes umpeen kasvaneen vitelikköisen juoluan rantoja;
sitten pudasten sulat silmät väistellen.

Lähes mustassa lumessa päristen perille apajalle;
oletetulle apajalle.
Mitään merkkiä ole, ei nuotiota, ei palavaa pensasta,
että suvunjatkamisen hillitön wimma olisi
Ahtolan kuomilla käynnissä.
Testi koestus - silmäkoon haarukointia.

Katse haravoi perinteistä lakeutta;
ei vielä vihollisten keppejä jäästä törröttämässä.
Ankarasti innostaa - entiset hirmusaaliit häräkehtää,
hurjuuden myrkky pakkautuu vereen,
himo pakahduttaa - raatelee sielua;
viimeinen etappi on hetkessä rynnätty.

Kaira syö ahneesti jäätä - haaratuura rouskuttaa,
nauraa hohottaa mustan syöverin pärskyvälle silmälle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!