JÄÄ JÄÄ
Aarnimetsän pyhä hämy horjuu,
lakkapäät alkavat erottua;
siimeksen esirippu repeää jängän reunalla,
mieli torjuu julkeaa muutosta.
Koura hamuaa otetta ryhmyisestä käkkärästä,
toinen pyhkäisee otsaa reuhkan alta.
Kieli potee sanojen puutosta,
hokee yhtä ja samaa karkeaa sanaa;
sielu sadattelee pidättelemättä.
Kukaan ei ole kuulemassa kuinka puukko jäi pirttiin;
viimeinen kurki lähti syyskuussa.
Sarastus kiehittyy asentoon,
sinivalkoinen kuulas ennakoi upeaa valoa,
yhteys kahden hämärän välille syntyy ilmiöstä.
Hohkava lakeus houkuttaa rannan rampilla,
koukuttaa syövereiden ylle kantavilla ulinoillaan,
jää vahvuu - tekee eroa emästään,
muuntuu synnytyksessä omaksi itseksi.
Rahiseva ahkion ääni häipyy,
haihtuu kajeeseen hahmon vajuessa olemattomiin
tumman vastarannan tuntumassa.
Jää jää jäätymään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi