LÄHTÖ
Aikansa on tultu,
pysähdys korkeimmalla kohdalla,
taivas on punaista punaisempi;
haukkaa ahnaasti jänkää,
kuin raavaat miehet palowiinaa.
Kun ketään ilmeistä ei ole näkyvillä,
sielu vapautuu - irtisanoutuu povesta ilman aikaa
ja kaivautuu lammasliivin mutkista.
Pyrähtää karahkalle ravistelemaan siipispankkojaan,
sukii itseään kaikin puolin
sekä päästää ilmaa vatsasta ulos;
siltä se ainakin kuullostaa.
No hyppää sitten siivilleen;
sanaakaan hyvästiksi sanomatta lähtee lonksuttamaan,
Kaldoaivin suuntaan kaartaa - puuntavia pilviä päin.
Tämä rajaton aukeus - martaan harras sävel,
ikuisen hiljaisuuden ääretön mykkä meri,
yksinäisyyden rietas tunne.
Humeetissa värähtää - nytkö lempo lähti kokonaan?
Mielipuolinen ajatus kiertää labyrintissä;
tulikiven katkuisia saatanoita syöksyy tunturiin.
Huudan äänettömyyteen - vastaus jää sille tielleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi