HENKÄiSYJÄ

HENKÄiSYJÄ

Makeita,
pitkiä talven makuisia hulppeita puhalluksia;
kuudella seitsemällä boforilla soittelee.

Eilen aamulla aloitti,
väki vielä väkevästi näkimet sikkurallaan,
enin osa Höyhensaaren rannassa hohoilemassa,
huomenta vasta vastaanottamassa.

Ensimmäinen - lahea henkäisy,
kuin suoraan mustan Karibian kuumasta sylistä;
siveästi hipaisi talon räystäitä ja nurkkia
mutta Atlantin yli tultuaan jo hyytyneenä,
hereimmillä ripaus eksotiikkaa vielä vaistottavissa.

Seuraava hönkäisy sai miettimään lampaan sukua,
niiden päällyksistä kasaan kursittua roukua
jonka alle pujahtaa käsi kädessä puhumaan sipiä
talvituulien uhkumisista välittämättä.

Somempaa se on ihot vastakkain odotella laantumista,
kuin hytistä yksikseen,
yrittäen seistä vaatteidensa keskellä
ihokosketuksia varoen.

Puhaltaa siis - toista päivää itseään sammuksiin,
aalto lyö - päätä ei näy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne