RAKKOJA

RAKKOJA

Joitakin hajanaisia laukauksia;
epämääräisesti siellä täällä päivän aikana,
yläkurujen seinät vellovat kaiun sekaisin
ja se ulvahtelee äimän käkenä.

Ei isompaa paniikkia kenellekkään mokomista
kiirunastajia siellä vaan,
ovat nautiskelemassa avoselkosten lumosta
ja kelposyömisen löytymisen vaikeudesta.

Näillä seuduin kiirunoita ei kasva joka kurussa;
eikä joka tunturin laella,
mutta kuitenkin - lajinsa verran kutakin.

Laukaukset erottuvat - sillä se sama hiljaisuus
mikä kokeneelle tarkkaavaiselle erottuu
maininkien loiskeen välistä
on täällä tuntureilla paljon paljon hienojakoisempaa.

Äänettömyys uhkuu miljardien kivien rakasta,
yksilöiden jotka eivät ole liikahtaneet kenties
vuosimiljooniin paikaltaan,
ähöttävät yhä samoilla kanteilla,
samoissa asennoissa - virkkamatta mitään.

Sellaisen kivikunnan mykkyys on aikalailla jotakin,
täytyy myöntää nyt - sen kokeneena.

Oh-show-tah hoi-ne-ne