JOSKO

JOSKO

Sielua kaihertaa hiekan synnytyslaitos,
vieläkään siellä ei ole tullut aikaansaaduksi käydä,
aateltu on;
mielessä pyörinyt ja kielessä.

Kyllä pitäisi,
ihan tasapainon vuoksi,
koska on tullut tallusteltua lähi seudun
tiineillä kallioilla ketarat kivikoviksi kipeiksi.

Istuskeltua niiden syleissä sekä hötkyiltyä;
paikoin jopa vötkyiltyä kätevän,
kannettavan tuliannoksen kera.

Lopulta keikuttua pois taivaan ynnä maan välillä
kuin viimeistä päivää.
Rakkaudesta tienooseen.

Josko huomenissa meri alastuu,
väistyy sen verta Novaja Semljan suuntaan,
että veden märkään uumeneen johtavat
siloiksi hioutuneet kalliokaiteet paljastuvat
povillaan hentoinen vaalea santa rantaan saakka.

Tietysti toiveita nuo,
tiedä häntä millaisen luonnon ilman suo huomeneen,
lyttääkö ärjyvä Louhi soman ajatuksen lysyksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne