PiRU

PiRU

Lainehtiva kultainen niittu avaruuden sinessä,
puuntavain pilvenlonkien alla;
riipaisee - koskettaa sielun syövereitä myöten,
saa koko kehon väristämään äkkihorkan tapaan.

Havahdus seisahduksen yhteydestä äärettömään;
sisäinen ääni kehottaa päästämään irti,
rapistelemaan liekin askista vapauteen.

Tulet saavat aina mietteliääksi,
hulmuilevan eetoksen tuotteliaaksi;
usein sen loimuavissa tenhoissa piilevät unet
tulevat esiin Höyhensaarien siimeksistä aivan hui-hai,
asettuvat läskipaloille näkimien ylle.

Vaivuttavat raskaudellaan luukut ulkoon kiinni
avaten samalla sisäisen maailman käsittämättömään,
tyyten tuiki rajattomaan;
kielletyistä sanoista ja ajatuksista vapaaseen.

Ryöttäsyntisyys houkuttelee Paratiisiin,
piru pyytää sormea, sitten toista ja kolmatta.
Savun tuoksu ujuttautuu haistimen kautta unelmaksi,
leiskunnan ritinä kuulimissa rytmiksi;
sanat - upeimmat kaikista ikiaikoina syntyneistä -,
asettautuvat riettaina ilmassa tanssien
parhaaseen mahdolliseen järjestykseen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne