RANTAMA

RANTAMA

Hiekansynnytyslaitos - ypöyksin - furor poeticus!

Vauhkoavat aallot lyövät päistikkaa kallioihin;
ai saatana että sielussa juilauttaa,
tuossa on tekemisen meininki.
Kannatan ryskeellä meuhkaamista.

Päättömät raivopäät,
syöverien ahnaat suut märkinä ammollaan;
iskevät hullun lailla murtumattomiin pahtaisiin,
ankara meri siinä lyö murskaksi jyleää mannerta,
niin että tanner kumisee
ja tuntuu seisojan nilkoissa - kalvosimissakin,
jos ei koipiinsa luota;
tokene muuten kuin kourin kokeilemalla.

Luja on usko maankamaralla,
mutta minkä raivopäiselle hullulle voi,
aikansa kun jyskyttää
periksi on annettava,
murennuttava mereen rantojen sannaksi.

Silmitön wimma ja halu nähdä tuo valo kuvina,
tuo joka kurimuksena mylläävän hyrskyn myrskyn
läpi taittuu kuin ikään olisi tuomiopäivän juhla;
ja sille kaikki portit apposen ammollaan.
Muka tyrkyllä taivaiden yhtymiseksi maahan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne