WiMMA HiiTEEN
Vuorella on tummaa,
ohut viiltävä etelä silottaa viimeisetkin irtolumet,
pyyhkii ne mukaansa jokilaaksoon.
Wiima piiskaa kasvoja niin ankarasti,
että on huputettava,
nakkisormet hyytyvät äkin
ja kohmeisilla on vaikeuksia tehdä solmua.
Kultainen kehrä on harpannut tovi sitten
taivaanpiiriin syntyneestä pilven raosta horisontin alle,
hämärä yltyy, alkaa kaatua pimeän puolelle.
Hataria laikkuja erottuu siellä täällä pilviverhosta,
ketun valoja on mahdoton nähdä,
repolainen itse kyllä käy piipahtamassa
auton valopiirin laidalla.
Kuuma minttukaakao toimii - mieli sulaa, heltyy,
eikä arktisen valoshown näkemättä jääminen
tunnukkaan niin pahalta pettymykseltä kuin alkuun.
Tohkeisen kohkailun sijaan on pistettävä pää tuuleen,
annettava sen huuhtoa liika wimma hiiteen.
Sitä heti oitis käsittää,
että on vain kaksi mahdollisuutta revontulien suhteen;
ne joko näkee tai sitten joku tuttu muuaalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi