ÄÄNETTÖMYYDEN OiVALLUS
Hetki kuin Satusaarten runo,
liikkumaton hiljaisuus ajan herkässä saarekkeessa;
toisella rannalla auringon paljastama tunturimassa,
tulosuunnassa rannaton aapa - haparoiva ura,
sille sijoilleen pysähtynyt tila jota on tavoiteltu.
Huohottavat rinnat.
On huhkittu puuterissa tunturikoivikoiden haalimien
valkohehkuisten jättiläisaaltojen yli,
tarvottu kainaloita myöten hidastetussa elokuvassa
seitsemänä samuraina;
kolistu jängän kivikoissa.
Miesten ja vaimojen väkevä joukko Onnenmaassa.
Kaikki kypsiä - selkäpiit märkinä vuolaista virroista,
mutta maksaa vaivan saada itsensä sellaiseen tolaan;
päästä tulen ääreen,
kiihdyttämään itseään tervaksen tuoksulla.
Helottavan auringon alla kaikki täyttyy.
Se tunne mikä sekoittaa lopullisen pakan;
hiiskumattoman äänettömyyden oivallus,
yksinäisen kipinän erehtynyt ripsahdus,
harhautuneen lumikokkareen sihahdus liekin sylissä.
Esi-isäin alkukantaisen tulen aromin aistiminen.
Se on elämänmittainen sietämätön autuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi