PUUTERiSSA

PUUTERiSSA

Ne ihanat kultaiset niitut;
syvälle sieluun syöpyneet kauneutensa tähden,
ne jotka ruskan aikaan hohtivat auringon matalissa,
syyspäiväntasauksen jälkeisissä säteissä,
osuvat nyt silmiin hopeisina aavoina aavojen päissä
mustien lasien takaa.

Hankikanto on par'aikaa muodostumassa,
mutta ei ihan vielä - pakkanen panee hanttiin;
jaksaa sinnitellä liki puoleen päivään
ja pinta ei ehdi sohjoutua iltapäivän porotuksesta.
Ei niin väkevästi, että muuttuisi yöpakkasen toimesta
miehen kestäväksi karstanteeksi.

Kaukana ei olla enää ilosta,
parahultaisesti siinä ja siinä,
jossakin jo kestää - hyvällä lykyllä.

Pian järvien autiot ulapat ovat mustanaan
lylyillä lykkiviä äijänkäppänöitä;
huojuvaa menoa tikuilla pukkien.
Ähkivät toisilleen viirullisissa trikoissa.
Välttelevät ajamasta toisiaan pahki.

Ei pohjoisen puolen tunturikoivikossa,
siellä puuterissa kanto kestää lentävän riekon,
kävelevän epelin jalka uppoaa siipispankkoon saakka.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!