RYYSTÄMiSTÄ

RYYSTÄMiSTÄ

Sukkasillaan on kipaistava rantteelle,
hernerokkaa valuva kapusta pivossa tököttäen;
juuri kuuratun permannon yli.

Tuuletusakkunasta kuulimeen erottuva ryystäminen
saa nääs keväässä askaroivan humeetin sekaisin,
höperehtimään kuin nuoren rakastuneen hupsun.

Heti porstuan rappusilta voi,
raikkaan virin huuhtoessa päänuppia,
oitis todeta ryystäjän viherpeipoksi pihamännyssä;
eikä suinkaan jiernakaiseksi,
vaikka sielu jo soisi sen näin vapaasti haihattelevana
tähän maaliskuun loppuun.

Täytynee vielä rypistää otsa takaisin talviasentoon,
kiristää kasvojen nahka piukealle,
vääntää suupielet vänkyrälleen,
ynnä tyytyä samaan järjestykseen luonnon suhteen
kulmakarvat rytyssä;
kuin muutkin kuolevaiset inehmot.

Vartottava nöyrästi ensin pulmusten vilkkuvat parvet,
sitten vasta - kurjen huudon jälkeen,
on odotettavissa jiernakaisten kihinä ja ryystö
aamun varhaudessa kuolpunan petäjissä;
hangesta pistäväin talventörröttäjäin äärellä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!