NÄSTYYKEJÄ

NÄSTYYKEJÄ

Umpuilma halaa maisemaa,
murku on kietonut tunturit pehmeän harmaaseen
lähes kauttaaltaan.

Helman alta vilahtaa hohtavan valkoiset kaatiot;
wiimojen kasaamat mahtavat lumikinokset kuruissa
ja lanteilla.

Poissa pakkasen ankara purevuus,
poskipäitä viiltävät polttavat ruoskan sivallukset,
rapeat äänet, rapsahdukset ja raikuvat pamaukset,
lumen narskunta anturan alla.

Ihoa sivelee kostean lahea Föhn-suudelma,
tunkeutuu kalvosimesta tai kaula-aukosta hipiään,
koskettaa kevään ensisipaisuna sielua,
yrittää kutittaa heräämään.

Kaikki on yhen äkin kirkasta,
oivallus iskee lupaavasti orastavan,
pian päälle kaatumassa olevan purun läpi;
ensimmäisiä märkiä nästyykejä läiskähtelee kasvoihin.

Kevät - keväthän se siinä,
se sama, joka jo rapiat kymmentuhatta vuotta
on tähän kolkkaan sijansa tehnyt,
ilman isompaa meteliä - tulemalla vaan joka kerta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!