KOiRUNELÄMÄÄ
Vaikka kuinka keskityn ainoaan virkaan,
suoltamaan muistikuvia selkosen sattumuksista
erinäisinä vuodeaikoina ja nyt erityisesti keväisiin,
koska kevättä pukkaa täyttä häkää;
en voi välttyä tunteelta, että minua seurataan.
Näennäisen liikkumaton rohjo lojuu
reporankana matolla selkäpiini takana.
Koirununta koirunelämässä.
Tuon tieten hivutan syrjäsilmää sen verta syrjään,
huomaan oitis muka nuokkuvien silmien seuraavan
pikkutarkasti jokaista liikettä.
Jalkojen asennon vaihtaminen,
se kai vaikuttaa jo niin lupaavalta,
että permannolla läsivän otuksen korvat valpastuvat,
lihakset kiristyvät valmiusasentoon;
ponkaisemaan raadon pystyyn ja menoksi.
Konsa humeetin käsittely tyssää, ajatus hyytyy,
alkaa jurraamaan tyhjäkäyntiä - luovutan;
nousen oitis rahilta.
Samalla hetkellä ponkaisee karvainen massa,
on muutamalla loikalla ovella;
odottamassa rantteen vapauden ihanaa tuoksua.
Siinä se oli. Vapaus. =)
VastaaPoistaVoin kuvitella...Hauska.
VastaaPoistaUnalle:
VastaaPoistaSiinän se ja onneksi täällä syrjässä melko pysyvää.
Hihoille:
Tänksis - niin on.
Hieno runo!:) Sellaisia ne koirat ovat, itsellekin tuli myös vähän samantapaisia ajatuksia mieleen tuosta haastesanasta.:)
VastaaPoistaPuoliunessa sivusilmällä
VastaaPoistaElinalle:
VastaaPoistaTänksis!
Ainkin ne aistivat vapauden herkästi ja teitty myös päinvastoin.
Helanes'lle:
Tyypillisesti. Mukamas.
Vapaus seuratam omasta tahdostaan.
VastaaPoistaArille:
VastaaPoistaNiinpä, tehdä niinkuin vaisto tai kuono sanoo.