MiTTAUSKEiKKA

MiTTAUSKEiKKA

Kultainen kehrä pilkistää pilvenraosta
kun kuljetan reppua sivakoilla
umpeen juossutta latua myötäillen;
ei porota - silti antaa maistella hikeä.
Hattu tuiskahtelee näön päälle.
Olen matkalla mittaamaan taivaanpiiriä.

Kerkät jättävät tasaisin välein lykkimisen jäljet
kahtapuolta uutta pooria.
Vilkaisen olan yli taapäin ylitettyäni aukion,
Osaran aikainen hakkio - umpeutuneeko koskaan?

Mutta ura on umpeutumassa uudelleen.
Juoksuttaa yhä, vaikka söin lounaan juuri ennen lähtöäni.

Wiime aikojen tuulet ovat puuhastelleet kovin
antaumuksella sen eteen
että maisema vielä joskus hamassa
tulevaisuudessa muuttuisi keväiseksi.
Jänkien kinokset vinoiksi aaltoin vanoiksi
poikki aavojen välisten pieskojen.

Valkoiseksi kuivaksi mereksi
jonka kalvolla tehdään ihmeitä liikkumalla sitä myöten.

On siinä näyssä ihmettelemistä
sulasta maasta tuodulla ulkomaan elävällä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!