perjantai 1. tammikuuta 2010

FÖRSKOTTiA


FÖRSKOTTiA

Junat pysähtyvät taas Leppävaarassa. Muuten vuosi vaihtui yhtä suurempaan järjestysnumeroon ilman sen kummempia kommelluksia.
Eniten on median toimittajia harmittanut se että, ammoin väärin asian tunteneet ja itse itseään tulkinneet aloittivat ajan kulumisen mittaamisen ykkösestä eikä nollasta kuten esim. nykyään jopa pakkasmittaritkin aloittavat ja josta em. syystä mokoma po. vuosikymmen vaihtuu aikuisten oikeesti vasta ensi vuoden vaihteessa, mutta toimittajien mieliksi jo nyt. Että siitä voi kirjoittaa. Jo nyt.

Elämme siis tätä uuttakin vuosikymmentä velaksi, etuottona - "förskottina" joka on muuten hyvä tapa, mutta kun oikea, wiimeinen hetki tulee, se puuttuu, se vähennetään lopputulemasta.
Elämää toki voi kukin tahollaan koettaa fuskata syntymän ja kuoleman välillä, mutta kun tilinteko ennättää, vain kokonaisaika lasketaan.


~~~~~~~~~~~~

AH! Kunpa se jäisikin vain tuohon vuoteen, mutta kun jotkut tutkimukset kuitenkin viittaavat siihen, että ahnaimmat elämänkuluttajat hotkivat förskottia niin reippaasti että se alkaa näkyä naamasta jo keski-iän huitteilla.

Kiireellä ja hektisellä elämällä tuntuu olevan sellaisia sivuvaikutuksia jotka eivät ilmene, eivätkä näy ennen kuin vasta sitten kun asianomaista tahoa pukataan mustapukuisten, hiljaisten miesten saattelemana helvetin tuleen.

Ahnaista työmiehistä ja -naisista tulee sillä hetkellä hyviä, vaikka he kuinka olisivat jättäneet ensisijaisia vastuita hoitamatta toissijaisten takia ja siihen myös usein tai sen ansiosta lopettaneet elämisensä vastoin tahtoaan muutamaa vuotta ennen aikaisemmin.

Oikeastaan mokomanlainen prosessi on kaupustelijoissa sekä lääke- ja rasvatehtailijoissa hyvin runsaasti kateutta herättävä. Elämän loppumisessahan inimiselle käy liki pitäin samoin kuin wanhalle lehmälle joka joutuu ravintoloitsijan käsittelyyn - muuttuu keittiössä yhen äkin ehoksi nuoreksi mulliksi.

Vastaavanlaista ihmeen sijaista on vuosikausia kyhätty kaupustella milloin minkinlaisissa purnukoissa kiireeseen höpsähtäneille inimisotuksille. Myynti on sujunut varmaan kiitettävästi - toivon varjolla ikuisesta elämästä.
Etenkin sellaisesta
ikuisesta elämästä jossa satavuotias näyttää parikymppiseltä. No työhön ainakin pääsee.

Kaikki kun haluavat nykyisin mieluummin mies- tai naispuolisen henkilön jolla on työuraa neljäkymmentä vuotta ja naamassa ikää vasta kaksikymmentä vuotta.

~~~~~~~~~~~~

Edellisessä, kuluneessa vuodessa, vuosikymmenessä ei paljon suuria kohahduksia aiheuttavaa ollut tai sattunut. Ei mitään mainittavaa inimisen saavutusten rintamalla.

Jotain jo tiedettyjä, ounasteltuja asioita
saatiin vahvistetuksi, toteennäytetyiksi. Siinä kaikki - muutoin lähestukoon pelkkää normaalia luonnonvarojen haaskaamista kiihtyvään tahtiin, ilmastoinnin säätelyä ja pikkusotia.
Nooh - inimisille nyt sattuu maapallon mittakaavassa.


Oikeastaan makeinta loppuun saatetussa vuodessa oli se kun tavallinen rupusakkikin havahtui ainakin osittain korruption havaitsemiseen. Jopa siitä keskusteluun. Se on aika tärkeää minusta. Toivoa siis on että...

Siinä kaikki tällä kertaa. Päätän vuoden 2010 toisen lähetykseni tähän. Palaan kotaan ja alan valmistaa luonnonmenetelmällä Café de brutal'a. Minä niin siitä tykkään. Parempaa uutta Vuotta kaikille toivottaen heilautan vielä kättä liepeen raosta.

Kuten alussa mainitsin,
junat pysähtyvät taas Leppävaarassa..


Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tulen ääressä sitä tulee usein mietittyä, että eikö valhe, petos, vääristely ja osatotuus pikemminkin kuin totuus, ole pysyvämmin vaikuttanut inimisyhteisöjen kohtaloihin niin suomalais-ugrilaisessa kuin muidenkin heimojen keskuudessa?

4 kommenttia:

  1. Kaikenlaista saa toivoa. Kaikenlaista saa luulla. Ennakkoonkin.

    VastaaPoista
  2. Isopeikolle:
    No kun ei aina passaa itkeäkkään.

    VastaaPoista
  3. Sie Hartsa oot siitäKIN niin mukava, että vastaat kaikille, vaikkei olis tähellistäkään.
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8732155 mieki kävin uteliaisuuttani kattomassa, moniko viitsii ruveta sanomaan, että vuosikymmen ei vaihu vielä. Kyllä aina riittää porukkaa väittämään, että 2000 ei voi olla 90-lukua joten 20010, eikun 2010 ei voi olla samaa vuosikymmentä kuin edeltävät... vaikka laskuopillisesti onkin. Ei kukaan älyä alottaa minkään laskemista nollasta, vaikka se olis kätevää.

    VastaaPoista
  4. Sannalle:
    * Mukava - HEH - vaikkei olis tähellistäkään. No pitäähän se jos kerta toinenkin viitsii.
    * Harvoin näissä kommenteissa kinaksi menee.
    * Laskintuossa joku aika sitten että yli 50 000 kommenttia. Jokaiseen olen vastannut. Roskapostia ja muuta änkyrää vain yksittäisiä. Poistanut olen vain omia kirotusvireitäni tai jonkun itsensä pyytämiä.
    * Onneksi matematiikkaa ei voi väärentää - tai voi, mutta se paljastuu tarkistuslaskennassa.
    Hyvää tai parempaa Uutta Vuotta sulle ja perheellesi sinne Lannan maahan.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi