tiistai 10. toukokuuta 2016

TOSi KALAVALE


TOSi KALAVALE

Kampela järvessä - makeassa vedessä -,
leppoisa lättänä herkku;
joku arvailee että pötyä lienee lisää tulossa.

Mutta kuitenkin,
jyrkkien vilttojen välissä sijaitseva pitkä kaita vesi
lilluu reilun kymmenen metrin korkeudella
meren pinnasta.

Siinä selitys nami-namivonkaleille;
osautuneet muinoin laskujokea elinsijoilleen,
mieltyneet oitis paikkaan ja jääneet sinne.

Onhan tuo tiedossa ollut kauan,
vasta eilen sain kuitenkin todettua asian omin silmin.

Seutu on päällisin puolin tosi hyvin muodostunut,
uhkea, jopa kaunis niin kuin kummajaisen tulee olla;
upeita soistuneita juoluoita kaarivallien sisällä.

Rehellisen näköinen,
auvoisen vastaanottavainen - kuten kuuluukin -,
esimerkiksi uusille näkökulmille itsestään.

Vaikuttaa tosiaan valheelta - tyyten syrjässä,
ilman sen kummempaa informaatiokylttiä vallantieltä -
silkka keltaruskea virallinen viitta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 9. toukokuuta 2016

JÄRVi


JÄRVi

Seison nyt Pötyjärven rannalla kaukana kaikesta,
tunne on molemminpuolinen.
Tämä järvi nääs on kautta maailman tunnettu
valtavista sinne hukutetuista pötypuheistaan.

On taasen lähes ääriään myöten täynnä,
moniaan kerran rantoja on jouduttu korottamaan.

Eilisten pötyuutisten mukaan
hallitus on myöntänyt pötylisäbudjetissaan
uuden pötykehittämisrahan tämän nimenomaisen
järven reunojen korottamiseksi,
sillä pötypuheille ei tunnu kuulemma
olevan loppua suunnitteilla hallitusohjelmassa.

Ehken muutamalla sanalla pitää pohtia
miten tämmönen on mahdollista:

Mikä luonnonoikku tämä järvi oikein on
kun se on näin vastaanottavainen tälle pödylle?
Onko syy luojassa vai luoduissa?
Onko hyväntahtoinen hölmöys tarttuva tauti
vai geeniperintöä?

Noita sopii jokaisen omissa oloissaan pohtia
ja ehkä lienee parasta
että pitää pohdintansa tuloksen omana tietonaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

MiTSU PiSSiNEN


MiTSU PiSSiNEN

Konsertti alkaa ampuhaukan kireällä kie-kie-kiellä;
kohotan katsetta - pohjoisen puolella erotan
joen ja meren emot yhtymässä toisiinsa -,
etelässä valtava hiekkasuisto jatkuu, jatkuu, jatkuu.

Savuhattarasta eron ottanut kiekura osuu näkimeen,
kirvaisee - saa pisaran irti silmäkulmasta,
muuten on ihan miellyttävää,
meri tuoksuu - heräävä mantu ja onkaava kohves;
haihattelemisen suloisen ihana vastuuttomuus.

Mieleen palaa äskeinen tuores unimatka.
Istuuttiin akselia myöten jumissa sannassa;
eeskahtaalle reuhattu - syvemmä vain päästy -,
keskipistettä kohden - ei sinne minne piti.

Siinä pulassa mieleen juolahti eräs wanha tuttuni,
muudan neiti Mitsu Pissinen,
neliveto, suippoperä ja turbo;
lempinimeltään Suvi.

Reuhakka tipu - vähän leuhakkakin,
mutta niillä kilometreillä kyllä kestää,
ja toissalta - niiden hieman kuuluu ollakkin sellainen.

Nooh - pälkähästä päästiin sillä että froua koputti
rakastavan naisen kyynerpäällä kylkiluuhun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 7. toukokuuta 2016

HUOMENTULi


HUOMENTULi

Vaikuttaa siltä että olen ytimessä,
ryityttää hieman - miehet ei itke -,
no muutaman nielaisun sentään voin myöntää;
naamioituna pitkään syvään huokaukseen.

Sarastus on kohdallaan,
kipuamassa aamunkoiksi taivaanpiirille,
laulurastaan huilu lurittaa wimmaisaa elämänhalua.

Kuolpuna räjähtää kevätkonserttiin,
vaikuttaa siltä kuin kaikki pikkiriikkinen väki
olisi vironnut hereille yht'aikaa yhen äkin.

Päivän tulipuuhia harrastanut nuotio on väsähtänyt,
sammunut onneton ahkeroinnistaan tyyten,
uupunut väsyynsä niin
ettei tuhkan seasta löydy elon kipenettä.

Sytytän uuden kiehisellä - huomentulen -,
ruokin sen elämää tuohenkäppyröillä
ja tarjoan eturuuaksi tervaisia honkasäleitä;
järeitä pölkyn puolikkaita pääeineeksi.

Neljää tuuleen ripotan tällä kertaa kahvintomua -
muinaisten ikiaikainen tapa -,
itään, etelään, länteen ja pohjoiseen;
valolle, elämälle, kuolemalle ja unelle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 6. toukokuuta 2016

HYVÄ PÄiVÄ


HYVÄ PÄiVÄ

Aamiainen ajopuulla,
kevään seitsemän hereää hetkeä syödä huomeneväät
koko kesän varalle.

Pari kuuta taapäin näkyy yhä selkeänä edessä,
mutta suvi piileksii näkymättömissä takana;
siitä on tällä erää olemassa vain arvauksia.

Uskon kuitenkin wanhojen aboriginaalien uniaikojen
ikiaikaiseen suureen viisauteen:
Mitä enemmän annat pois - sitä enemmän saat tilalle.

Olkaat siis hyvät;
aamu on pysähtynyt hivelemään mieltä,
hoitelemaan sielua,
voitelemaan harmonian suloisia ryppyjä,
ottakaa kaikki!

Vuoroveden melankolian nujertaa suosirrien kosinta;
osin paljastuvasta sannasta tulee hääareena;
silläkin uhalla että viikatemiehet lentävät matalalla.

Hanhiaurat tööttäävät korkealla,
lentävät siipispankot tasatahtiin viuhtoen,
nokat vakaasti Novaja Semljan suuntaan päin.

Tästä tulenee hyvä päivä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 5. toukokuuta 2016

HORMONiAA


HORMONiAA

Kolme valkoista jänestä kirmaa,
aamunkoi,
kisaavat kuloniitun reunalla kyköttävästä immestä;
kyse on siitä kuka saa ensimmäisenä.

Eivät sovi kuvaan - liian vikkeliä lemmot - nämä hemmot.

Luojan armo kuiten;
ei ensimmäistäkään pälyilijää
viereisillä kallioilla murha-aikeissa.

Paluumatka.
Erit kolme pikivalkoista vemmelsäärtä temmeltää,
nyt patamustalla kynnöksellä;
näkymä vaikuttaa burleskilta komedialta,
mutta siinä lienee vain puolet totuudesta,
toinen puoli on ehtaa hormoonista teerenpeliä,
kiimaveri siellä kohisee ristiturvilla suonissa.

Tuuli on uinahtanut,
viikannut viimeisistä nietosten rippeistä
itselleen alusen viilentääkseen intohimonsa intoa;
kevättä vastaan on turha senkin pyristellä.

Kyllä tämä tästä nyt käyntiin lähtee - vesikesä -,
intiaanikesän äiti;
sellaisella haipakalla että tyrät rytkyy.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

PiKKU AiRAMi


PiKKU AiRAMi

Vaikka nämät kuinka tuttuja alkavat olla,
nämät topokset ja seudut,
niin aina vain osautuu eteen pieniä salaperäisyyksiä;
historia on hyvin liki,
koko ajan tykö.

Onko se ihmekkään,
sitä pitää kysyä itseltä kohtuuden nimissä,
sodan arvet näkyvät niin selkeästi yhä
kaikkialla tundrassa.

Wanhempaa,
vieläkin kiehtovampaa on jokapuolla
mihin tuulenhalkaisija sattuu osoittamaan.

Rantojen kerrostumat,
jopa viisitoistakerroksiset kivivallit -
muinaiset rantaviivat -,
erottuvat upeina sopivassa valossa kauas.

Jos joskus ottaisi ja lataisi kohveella pikku Airamin,
toiseen varikkotakin taskuun tukkisi kuksan;
istahtaisi sitten matkan päässä kunnan pöydälle
ja kuuntelisi hörppiessään loitolle loitonneen
vuorovedenaikaista meren elämää.

Sielun kiihottamista ikiaikaisin konstein.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 3. toukokuuta 2016

ALLiEN MALLi


ALLiEN MALLi

Alliparvi kihelmöi meren pinnalla,
huutelee innokkaan haikeasti,
toistelee nimeään hyvässä uskossa,
toiveissa elämänkumppani jostain paratiisin porteilta
uiskentelemassa viekoittelevissa hepenissä.

Kyllä siitä äänestä erottaa tämän keväisen -
arktisen hysterian riemastuttavan kiihkon -,
sen kutkuttavan mysteerion,
josta ihminen on ollut jo
esi-esi-esi-isien isien aikaan kiinnostunut.

Aina kaukaisesta muinaisuudesta saakka,
eikä loppua ole näkyvissä,
lisääntyminen on ylimaailmallinen upea tapa
hoitaa perintöasiat pieteetillä.

Allien malli on hyvä
pyöriä ympyrää kultivoidusti
ja huudella oma nimeään;
tuosta laineilla hyörivästä väkimäärästä päätellen
lisääntyminen onnistuu tuolla konstilla
tosi oivallisen pöyristyttävästi

Ei mitään valittamista;
kevät on sellaista hetkeä täpötäynnä.
Ollaan niin täpinöissään, että jäätelö sulaa asetilla.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 2. toukokuuta 2016

PAX CAELESTiS


PAX CAELESTiS

Lenseä aamu,
tosin penseän makuinen tihku
joka astuessa kastelee - pysähdyksissä ei.

Äärimmäinen taivaallinen rauha -
kukapa sen lienee joskus muinoin keksinyt;
niin mainion laatusanan kuvaamaan tätä
maallisen pysähtyneisyyden lempeää tilaa?

Kyllähän tätä tietysti voisi värittää
laveammillakin ilmaisuilla - mahtavimmilla sanoilla
mutta jotenkin se tässä -
tuulen seisahtaneessa tolassa -,
tuntuisi jopa käsittämättömän tarpeettomalta.

Ylimieliseltä suorastaan,
koska ei tässä missään tapauksessa
ole kyse kehuskelusta - ei suinkaan,
vaan silkasta siitä miltä ihmisen sielussa tuntuu.

Tällaiset aamut -
kepeästä unettavuudestaan huolimatta
tuovat piristystä huomenkoihin;
jää hyvä olo - yhtä kuten kuin lepeistä kehrääjälle.

Senkö täytistä sitä ihminen muuta kaipaa
voidakseen aloittaa päivänsä hyväntuulisena.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

iTÄSUOMALAiNEN ASiJANTUNTiJA


iTÄSUOMALAiNEN ASiJANTUNTiJA

Nousuves - se se on melekonen pel,
tulloo minkä tulloo tuossa ja sittä kiäntyy takas;
alakkaa souvata iteksijjää jonnehhii...

Huilovvaa mahollisesti takas puolleen välliin merta
ja eikä sitten muuta kun uus samallaenen savotta;
helevetti - kaks kertoo vuorokauvessa pittää pelisä.

Täton jatkunu siitä suakka kun kuu keksittiin,
aikoo siiton jo miljjoona vuotta - vähän piällennii.
Eikä tunnu lemmolla loppuu tulevan hoekotvin,
vaikka minkä laissii valliloita ja voimalaitoksii
laetattannoon sen haitaksi.

Ei siltä pahkeiselta voemat lopu.
meuhkovvaa tuossa kivikollahhii - saatana -,
semmosta ualttoo ja kuohhoo pukkovvaa,
että hättäisimmät jiäpi rannallen,
ei ne tohi lähttee tuohon imuvirttaan ollennii.

Vain aikasa kutahhii kun totuttelloo,
niin kyllä sitä sittä hirvijjää veissä kinttusa kastoo.
Ei se purase vaikka vilipossoo on ves tiällä.

Hippoo semmosta kolommee neljee pykällee
jotta siinä pittää kyllä herkkänahkasen jiähä
ihan ehon tahon rannalle äimistelemään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 30. huhtikuuta 2016

ESTOTTOMAT


ESTOTTOMAT

Yksi upeimmista aamuista,
arktinen hysteria esittelee käsitteensä syvyyttä,
upeuden sisintä olemustaan;
sitä salaperäisen outoa mysteeriä
joka loihtii sielun kummaan tilaan,
panee rakastumaan aikaan ja paikkaan;
ennen kuin itse sitä edes äkkää.

Ymmärrys tulee vasta peräperää pienien,
kohdalle osuvien episodien kautta;
toki draamasta pitävät useimmat,
mutteivät itse tahdo siihen heittäytyä.

Merihurakkapari lempii estottomasti - ei emmi,
vaikka rannan eetostelija pysähtyy toviksi uteliaana,
rietastelu jatkuu aina siihen pisteeseen
kuni froua kääntää lempeästi päänsä hurmuriin,
raottaa punaista nokkaansa
ja kysyy hurmaavalla äänellä:
"Mitä sinä etelän mies siellä sohit - muista esileikki -,
sese on kaiken aa ja oo."


Tallustelu jatkuu yhtä kummallisena vedenrajassa,
ihmiseläimen ylivertaisuus muihin nähden
kumoutuu vesiviivaa lätistellessä;
jälki joka anturasta jää,
on seuraavan aallon jälkeen poissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 29. huhtikuuta 2016

MiNTTUTEE


MiNTTUTEE

Kello viiden minttutee kolmen kieppeillä;
vastavalo kutittaa siveästi haistimen sisuksia
pään suorittaessa lojumisvelvollisuuttaan
takakenossa näkimiään haristaen.

Nuokkumisen ihanan viettelevää tuskaa,
vuoksi kohisee jossain alempana kauempana;
kirut erottuvat juuri ja juuri,
lokkipirut saaneet merentuoman kiistan aiheen.

Tämä on viimeinen taisto,
lumet sinnivät vastaan - pinnistävät viime tippaan;
kuloheinäinen niittu höyryää kilpaa kipon kera
kun taivaallinen keskuslämmitys läätää täyttä häkää,
nupit kaakossa ja vissiin ylikin - lounaassa.

Ramaiseva tunne on somimoilleen - niin raukea,
jotta pitkän silmän nostaminen kuulimien perusteella
toteutuu vain itselleen ääneen lausutulla ukaasilla.

Taivaanpiiriä kyntää monikymmenpäinen aura,
tulevat rannikon vartta myötäillen - ilosta tööttäillen;
sähköistävä muuton maku leijuu kiihkeänä.

Keula sukeltaa - päättää kai tulla minttuteelle,
hetkessä koko parvi pälpättää ja astelee kulolla;
nokkaa orastavan piipan kun sattuu kohdalle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 28. huhtikuuta 2016

POPPA


POPPA

Tekisi niin mieli vierailla hiekan synnytyslaitoksella,
mutta olenpa melko varma;
hanget yhä vastustavat mielitekoani.

Tuntuuhan se hölmöltä;
yrittävät näin kevään kynnyksellä vielä pitää
kynsin hampain kiinni omista jäätyneistä eduistaan.

Ikään kuin olisivat ainut pysyvä tässä maailmassa
joka pidättelisi talvea yksinoikeudella,
vaikka se on mennäkseen.

Eihän ne taivaanpiirillä räköttävälle mahda mitään,
popan voima tulee ajan myötä niin kuumaksi
että hanget kärventyvät sen hohkassa,
korkeat nietokset lysähtävät niille sijoilleen;
haihtuvat höyrynä ilmaan.
Sen kummemmin siitä numeroa tekemättä.

Hanhiaurat kyntävät jo ankarasti sineä,
tööttäyksiä ilmassa sillä kurin;
parahultaisesti kylkimyyryä kulkemalla mahtuu väliin.

Seuraavaksi sitten puhkiporattujen järvien kannet
menevät kimppaan,
sulautuvat yhdeksi suureksi jättiavannoksi;
oras tuikkaa kulon läpi rantatundraa vihreäksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

HYLJE


HYLJE

Pari fariseusta - nuhjuisen mustanharmaata;
wanhahkoa liikkeiden verkkaisuudesta päätellen.
Molemmilla nokassaan tippa.

Päällisin puolin näyttävät nuokkuvan tihkussa,
kyköttävät ripirinnan lammasaidan veräjän ululla,
kun seisautan pelin liki;
eivät ole meikäläisestä moksiskaan - äkin katsoen.

Nooh - enpä ole heitä häiritsemään tullut,
keskeyttämään jaarittelujaan,
joita kuvatunkaltaisissa tilanteissa aina on.

Ihastellaan vaikka kivien kasvamista jos ei muuta;
uutta ajankohtaista nääs ei fariksillakaan
ihan aina satu olemaan.

Tietysti einespuoli nyt aina on - sehän selvä -,
näillä lähiruoka ja paikallistaloudessa elävillä in,
mutta tällä erää siitäkään ei huolta liene.

Itseasiassa sitä tässä juuri tulin setvimään,
vieläkö se kuollut turvonnut hylje lojuu kivillä,
se jonka silmät muistuttivat ensitapaamisella
niin elävästi yhtä muuatta ministeriä.

Kuvan ottaisin - muistoksi -, ihan sitä tehen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 26. huhtikuuta 2016

JOKUNEN KYMMENENTUHATTA


JOKUNEN KYMMENENTUHATTA

Ihmisriepu,
joltisenkin verran täyspäinen;
itsensä kera sinunkaupat hyvin tehnyt,
äkkää melko helposti tolan missä sielun on sopivaa.

Paikka löytyy - tilaa ajatella -,
vaikka ympärillä kirkuu tuhansien ja tuhansien kihinä;
ilma joka humahtelee kallioilta mereen syöksyvien
samanaikaisten siipiparien voimasta.

Rauha perkeleellisen mekkalan keskellä;
kotkien, korppien ja lokkien einestarjottimella,
jos vain ite haluaa.

Mutta se pitää ensin hoksata,
hetkellä jolloin tässä valtakunnassa on paikalla
vain yksi hullu ynnä jokunen kymmenentuhatta,
kiimasta kirkuvaa äimänkäkeä.

Siihen sitä istahtaa - rannan katoksen huomaan -,
kitkerältä valkoiselta sateelta suojaan
aistimaan ensimmäiset hengenvedot.

Kuulemaan syntisen riettaan kevätkiiman,
sen hurjan kakofonian samalla
kun valmistaa ilmiliekillä
kuksallisen kohvetta tulonsa kunniaksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 25. huhtikuuta 2016

KALiNARANTA


KALiNARANTA

Vierailu pienessä,
kaakkoisaalloille alttiissa poukamassa parantaa
kummasti näköä.

Tuossa pienessä hiekansynnytyslaitoksessa
näkee vuosimiljoonien taakse ihan ilman aikojaan;
hyvinkin piisaa kun kykistyy,
katsoo hieman mihin suuntaan varjot käy,
päättää sitten sopivan kiven moukulan mille istua.

Siitä se alkaa,
ensin hahmottaa kokonaisuuden,
rajun, aikojen saatossa maankuoressa tapahtuneen
myllerryksen teräväsärmäisen jäljen.

Ja peräjälkeen huomaa kohdan
missä aika alkanut tasoittaa maailmaa veden avulla;
jotenkin sen vain siinä kyköttäissään äkkää.

Ajan valtaisa haarukka avautuu,
käsityskykyyn ujuttautuu ymmärrys yhtä lailla
kuin merenrannalla seistessaan;
päivitellessään ulapan suurta rannattomuutta.

Aika on vain ihmisen ajatusten ikeenä;
tuttu kummajainen jota Muumaailma ei tunne,
koska ajalle siellä ei ole olemassa mitään tarvetta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

TAiKALAATiKKO


TAiKALAATiKKO

Jälkiä sannassa - rannassa;
saukko siitä vipeltänyt;
oijustanut ranta-ahteelle lokinpaskoja vältellen.

Kenties jättivonkale hampaissaan - kokoonsa nähden,
loikkinut lammashaan takaiseen maahan tuo kuoma;
louhikon suomaan huomaan.

Sitä näkee kaikenlaista monta useaa
kun viitsii astua - hieman kastua -,
lykätä itsensä kuuron sekaan mykkänä
ja tykätä siitä.

Vaikka kuuntelemaan rakeen ropinaa takin hupussa,
huulet supussa,
tuiman Louhen yrittäessä tunkea kalvosimen kautta
riettaasti rintaa hivelemään - sielua sivelemään,
värisyttämään nahkaa linnunlihalle.

Karvat pörhössä sitä siirtelee varovasti kinttujaan;
ettei vaan kylmä päiväasu hipaise ihoa
ja vilun älähdys karkota siipiniekkoja.

Silti mennään;
korento olalla,
sen päässä pahaenteinen musta taikalaatikko
valmiina vangitsemaan äkkitilanteita.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 23. huhtikuuta 2016

PERUUTTAMATON


PERUUTTAMATON

Ah tätä maailmojen kohtaamista,
sen vaan jotenkin aistii väkevämmin täällä,
valtavien elementtien tykönä.

Useimmiten huomeneen noustessa,
silloin - sielun ollessa virkeimmillään henkiasioille -,
ottaessaan herkästi kosketuksia.

Askeleet sannassa vuoroveden huomassa,
pohjoisen ahavan vahvassa otteessa;
siellä iskee kaikki itseoppimalla opittu yhteen,
muuttuu ankaraksi todeksi,
peruuttamattomaksi ymmärrykseksi.

Mitenpä sisämaassa syntynyt - siellä kasvanut -,
muuten osaa ymmärtää meren zenin,
jos ei ole siihen ikinä astunut, kastunut,
maistanut, haistanut?

Seissyt vaan rannalla äimistyneenä,
näkimet ymmyrkäisinä;
ällistyksestä turvonnut humeetti kysymysmerkkinä.

Liian pitkä vaellus on tehty,
niemennokassa yhtyvät maa, taivas, meri ja eetos.
Siinä tolassa ihmisen itsensä keksimä minä-asema
piirtyy santaan - huuhtoutuu seuraavalla aallolla pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

perjantai 22. huhtikuuta 2016

HÖPÖTYSHÖKÖTYS


HÖPÖTYSHÖKÖTYS

Ilolla sitä ihmisen poika katselee,
taivas haalenee,
yö vaalenee koiksi;
ujoja punia tunkee pilvien poskille rusoiksi.

Leikkisä olo,
pilven paltehilla tanssii runo jos viitsii katsoa;
jokaiselle hulvattomalle eetokselle löytyy sopiva kolo
missä lekkua eeskahtaalle kenenkään ahdistamatta.

No mutta täähän nyt on
vaan tämmönen höpötyshökötys koko ukuli;
tuulella käyvä vesimylly.

Rietas hillittömyys on siunaus;
vapaiden ajatusten aikuinen lapsi;
tyyten vailla täyttämättömiä ehtoja,
hiljaisuuden itseoppinut oppinut.

Useimmat opetettuja,
lähestyvät raha kourassa sellaista
jonka kuulee vain menemällä sen sisään.

Se vain on maailman suurin onni,
jotta tällä perällä on yhä tilaa vielä useimmille
urbanistanilaisen impotenssin väistäneille;
ainakin toistaiseksi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

torstai 21. huhtikuuta 2016

KiSSi KATOS'


KiSSi KATOS'

Kaikki kotiinsa saapuneen esi-isän toimet suorittuaan
hän huokasi hetken vilpolan rahilla,
katseli verkkaan sinne sun tänne;
saamatta kuitenkaan mitään muuta isompaa aikaan
kuin lumenrippeitä kentästä sulattavia huokaisuja.

Syviä,
tuntuivat tulevan aivan sielun perimmän loukon takaa,
joka viittaa hengen paloon - kärsimättömyyteen -
sellaiseen - kun on juuri äkännyt loistavan idean;
nooh - ainakin aiheen loistavaan ideaa mutta.

Huokaus siksi että kaikki jutut oli nyt kuukauden,
hyvän matkaa jo toistakin - myöhässä -,
pirullisen mielenmyrkyttäjätaudin ansiosta.

Olisi ehätettävä puuhata vaikka mitä talotoimia
ennen paluuta arktiseen hysteriaan;
muuttoaalto siellä oli kohoamassa arktiseen wimmaan.

Älynväläys iski kuin kirkkaalta taivaalta;
tämäpä sopiva hetki herättää Riisipellon varjo,
tuoda ulos jaloittelemaan,
uinunut talviuntaan tallin lämpöisessä kohdussa.

Ensimmäinen piiiitkä startti - jälkipoltto putkessa;
portailla loikonut kissi katos'.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

KEVÄTRAPPUSiLLA


KEVÄTRAPPUSiLLA

Kuivalla maalla - kuten taskurapu taskusta pois,
talven tuntua;
sohjo rantteella ei tottele toivetta sulaa tai häipyä.

On vain,
lilluu muina hyyhminä puolisulien lätäköiden kimpassa
ja yrittää olla haitaksi kaikelle liikkuvaiselle
koirusta kotteroon.

Höyryävä kuksa kourassa porstuan rappusilla,
sarastus kamuaa takavasemmalta pilvien huomassa,
mutta tunne molemminpuolinen;
sopii sieltä tulla huomenkoin esiin.

Suotavaa olisi että valon kera mikäli mahdollista;
alkaisi arktisen hysterian alta paljastuva nurmio
saada hopu-hoppua väriä.
No sitä ainoaa siedettävää vihreää.

Tirpuset soittavat lähes tauotta,
trumpettia ei kuulu, myöskään kurjen huutoa;
täytynee lähteä erikkona kuulostelemaan
kunhan tässä kopeutuu toviksi aloilleen.

Pohjan Akalta tuuli;
ei mokoma oikein pikaista kesää lupaa,
alettava kai pakkaamaan eläintarhaa taas autoon.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

tiistai 19. huhtikuuta 2016

LEMMENKUJEiTA


LEMMENKUJEiTA

Alkaa olla niin valoisaa,
että kohta näkee yölläkin syödä -,
tarvitse huomeneen odottaa tuiki tähellistä tointa.

Tulevan kuun puolivälissä yö lähtee tyyten lätkimään,
säännöt uusiutuvat arktisessa hysteriassa;
saa nukkua milloin uni tulee mieleen,
kukkua sen kun vaan huvittaa silmää räpäyttämättä.

Kaikki touhuilu vaikuttaa normaaliselta
kellosta piittaamatta -
net joutaakin nakata mereen -, aikaa kuluttamasta.

Luonto käy jo lähes täysillä,
saaressa oli useita kaksikerroksisia karimetsoja;
mokomaa ennennäkemättömänä kokemattomana
asia kiinnosti sen verran kovin,
että tuli testattua asiaa näkimet suljettuina,
pelkkäin kuulinten varassa.

Kyllä -
ei ole turhan päiten maakaimansa nimeä lainattu;
ilmiselviä metson kujeita noilla lemmoilla,
näppäilyä, kaulan ojennusta, pyrstön harotusta.

Jo niillä tällaisen heikomman aineksen
hyvinkin hämilleen saa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

maanantai 18. huhtikuuta 2016

LESKi


LESKi

Lumen rippeet saavat kyytiä,
meren yli puhaltava luonnolle leppeä etelälounas
tuntuu ihmiseläimen nahkalle viltolta.

Sillä hyvä - valkoiselle hyyhmälle se on kuolema,
sulaminen ja haihtuminen,
hätätilassa tulviminen - mereen -,
äitinsä syliin liruminen tuhansina,
taas tuhansina noroina.

Puhallus tuo wanhoja tuttuja,
rohkeita tienraivaajia näkyy tonkimassa nokallaan
vuoroveden kasaamia ruteikkoja siellä sekä täällä;
hieman joka puolla.

Ensimmäinen hanhiaura tälle keväälle;
painaa tundralle niin loitolla,
ettei lajia voi arvuutella kuin poissulkemalla.

Leskijoukainen seisoo yhdellä jalalla jäällä,
nokka vastaseen - haikailee kai puolisoaan.
Ei parane alkaa arvuuttelemaan sen kohtaloa,
muuttomatka on pitkä - sattumia sillä liiankin kera.

Äkin huikea sirkutus täyttää ilman,
hapuilen hätäpäissäni olematonta sateenvarjoa;
sen tuhannen pulmusta laskeutuu nälissään niitulle.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

YÖPÖLLÖ


YÖPÖLLÖ

Vuoksi syleilee rantaa niin hyisellä märällä,
että hiotut kivet kalisevat
sen vetäytyessä latautumaan uuteen suudelmaan.

Rantaniitun takaa outo ääni - unipöllö -,
ei vaan koipöllö,
ollaanhan tässä aamun puolella jo.

Ehken sittenkin yöpöllö - jos aprikoi;
se suopöllö-singeli lammasaidan tolpan nokassa
kaipaamassa halukasta impyettä
luonnon määräämään suvunjatkamistyöhön.

Ääni hukkuu yöhön,
sarastuksen ensi voima murtaa hämärän rajan,
pilven paltehille kiehittyy runo - ujosteleva ruso,
joka virottaa koin huomenpuuhiinsa.

Tämä tästä jatkuu vielä tovin,
somin tuli on osin palamatta;
mannermaalta tuodut keloiset tervasklapit
loihtivat kallionkolon interiööriin väkevän tenhon.

Ei siitä hevillä raski luopua
kun samaan aikaan sarastus raottaa uutimia;
jättimäisen aavan ulappaa avautuu
kolmella suunnalla silmän kantamattomiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

lauantai 16. huhtikuuta 2016

HASSAHTANUT


HASSAHTANUT

Ai että,
mikä onkaan vaikutus koko raihnaiseen raatoon
kun astelee lounaisen tuulen raikastamaa santaa.

Rantaa,
jonka niin monasti on aamun varhaalla kulkenut,
eeskahtaalle nousuveden löytöjä vahdaten.

Kerrankin ehtoolla,
hiipuvan valon suuntaan - sielua virvoittaen,
luoteen liruessa anturoissa.

Iltayö typistää,
rypistää auringon oivaa voimaa,
mykistää hiljalleen tuulen tohinaa,
vaimentaa meren kohinaa,
laimentaa hetken sinisen sadun kaduksi.

Eetos viihtyy - kiihtyy hurjaan laukkaan,
hylkää mannun - entää lentäen vuoren kiirelle.

Kaukana vuonolla loitoaa -
toisella rannalla -,
lenseän puuntopilven paltehella virnistää
hassahtaneen mielen salskea peikonkuvatus;
penseä piikawanhus,
inhan kostea upetto vaateparteensa sulautuen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne