VESi

VESi

Veden kuvajaisia,
sadunomaisia heijastuksia,
levottoman unen kaltaisia häivähdyksiä
unen ja valveen juovuttavassa rajatilassa;
tilkkasta ennen syövereihin sukeltamista.

Toisaalta tutun tuntoisia,
mutta samalla niin kaukaisia aavistuksia,
että niistä aistii huokuvan sen myyttisen,
esi-isäin yhteisistä elämyksistä ja kokemuksista
kertyneen saannon - niistä jalostuneen hiljaisen tiedon.
Sen jota siirrettiin jälkipolville tarinoiden
sekä tiiviin yhdessäolon turvin.

Veden näennäisen holtiton,
säännöllisen epäsäännöllinen liike eeskahtaalle hämää,
sitä keskittyy epäolennaiseen - ihailuun,
niihin rajoihin joihin märkä elementti koskee, hipaisee;
siirtääpä eetoksensakin viekkaasti samankaltaisiin,
samaistuu ja on oitis hetkessä rajojensa vanki.
Näkemättä jää sen arvoituksellinen sisältö.

Mielen syvin olemus on kuin vesi;
kuinka monta kertaa on istahdettava rantakalliolle,
käveltävä päämäärättä loputtomia rantakaistaleita,
annettava kasvonsa alttiiksi tyrskyjen pärskeille,
käsittääkseen että sielun syvin olemus on vesi.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!