HERNEROKKA

HERNEROKKA

Sumu on niin sakea että kättelen itseäni,
kun vieras kulkee puolen metrin päästä ohi äkkäämättä;
jatkaa työläästi yöllistä manaamistaan,
kuni usva nielaisee lopunkin äänen;
on sitten poissa tämä outo.

Vain sumutorven törähdys antaa osviittaa sijainnista,
kaiku rannan pahtaasta sekoittaa senkin.
Istahdan penkille.

Mitään ei tapahtu moniaaseen tuntiin,
tyyten kyllästyneenä vartoomiseen alan leikellä
hernerokasta kuutioita valasveitselllä
huteroksi muuriksi partaalle.

Kolmantena yönä saan aukkoa niin suureksi,
että näen Kamtšatkalle saakka,
huonosti toki - pitkäsilmä on jossain ruorikaapissa
ahterin päällä - en lähde könyämään kantta.

Jossain sikeänharmaan taustalla harhailee jäälautta,
etsii törmäyskurssia,
mutta lienee tällä hetkellä niin huono,
ettei kannata alkaa millesäkkään - menee pieleen;
parasta sulaa paikoilleen, purkaa harmaata ilmaan,
kietoa kaikki vaippaansa
ja olla hiljaa lähekkäin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!