PÄÄ JA HÄNTÄ

PÄÄ JA HÄNTÄ

Hiekassa lojuu huiskaisemalla piirretty viiva andante,
se katoaa nälkäisen meren suuhun ennen
kuin ennättää kissaa sanoa,
merikissasta puhumattakaan.

Valtava seitsemäs silottaa santaa laajalta alalta
kihisee työnsä päättäessään somasti
ja palaa valuen emänsä helmoihin;
somerikko kalisee vilusta.

Reppuselkäisiä lintuja kapsäkkeineen
pyrähtää paikalle hirisemään;
siipiniekkojen matkakuume ei innosta lokkikatrasta,
niille syksyn oireet ovat pelkkä haikea blues,
kielettömän kitaran mieletön ulvaisu.

Maailma jatkuu muuttamatta,
se mikä muuttuu on kulumista,
ajanhengen esille hinkkaamaa uutta ilmettä.
Joku näkee sen märkänä länttinä,
toinen Äiti Meren kirjomana hieroglyfinä,
mystisenä kuvakertomuksena jolla on pää ja häntä
oitis kun sen vain keksii.

Meren ikuisuuden tarina on luettavissa
jokaisella viimeisellä rannalla,
jos vain ite haluaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!