HORiNOiTA

HORiNOiTA

Rantaniittujen merituulen ahavassa
kypsyneen heinän tuoksu herkistyy haistimiin,
oijustaa suorinta tietä herkistelyelimiin.

Niihin kovin eriskummallisen monimutkaisiin lokeroihin
joissa kehittyy suuria, sielua ravistavia liikutuksia;
joista tirautetaan pisaroita.

Ja kappas - silmäkulmasta kumpuaa kostea tilkka;
vierähtää poskelle,
valahtaa leualta muiden kastehelmien joukkoon
lampaiden nyppimälle odelmalle.

Linnut ovat vaienneet,
sinistäkin sinisempi ehtoo kietoo viittansa poimuihin;
kuu kapuamassa taivaanpiirille,
kultaisia sirpaleita keinuva veden kuvastin täynnään,
sillaksi asti.

Aava meri vastaa huokaisten;
"Aikuisen raavaan miehen horinoita",
ja loiskauttaa seitsemännen kastelemaan varpaat.
Karskia huumoria.

Nyt on vetistä molemmissa päissä.
Wimmaisin haikeus haihtuu runojen Manalaan,
kai odottamaan uudestisyntymää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!