MOLSKiHOUSUiSSA

MOLSKiHOUSUiSSA
 
Tarinat syntyvät hyvin usein aivan pienistä lyhyistä episodeista joilla sinällään ei näyttäisi olevan olevan mitään tekemistä originaalin tapahtuman kera, mutta kun se clou erottuu kuulijalle tai lukijalle, onkin anekdootti valmis vaihtamaan omistajaa.
Usein hieman rehevämmässä, paisutellussa muodossa, toisinaan taas valjumpana, kalpeampana versiona, riippuen kertojan humeetin aineksista.

Joka tapauksessa kertomuksessa täytyy olla draamaa. Kaikkihan me tykkäämme draamasta vaikka emme soisikaan sen osuvan aina omalle kohdalle. Siksi sellaiset tarinat joiden kokokohtana on huumori tai yleinen paheksunta, inhokki tms. menestyvät parhaiten.
Sen sijaan tasapaksu unettava jorina ei saa ketään hymyilemään, pikemminkin kiehnäämään paikallaan rauhattomana tai sitten suorastaan kuorsaamaan, jopa  haukottelemaan. Mikä ei ole kovin mairittelevaa taritsijalle.

~~~~~~~~~~~~

Näin pääsiäisen aikoihin puhetta ja tarinaa syntyy joka puolla valtakuntaa aktuellisti munista, jäneksistä, tipuista ja lampaista ym.ym. 
Kaikenlaista tarinaa - jos nyt faabelimaisesti aloittaisi.
 
Muistan kuinka satavuotta sitten ukkilassa pääsiäisen aikoihin syntyi  usein karitsoita. Ei toki siinä mielessä että ne olisivat siltäänsä notkuviin einespöytiin päätyneet, vaan siksi että uuhet nyt vaan olivat sopivasti tiineinä talven yli ja pyöräyttivät vuonat keväällä.
 
Tuolloin jo tiedettiin että uuhet tiinehtyvät parhaiten syksyllä ja kun Pässinbäätä pidettiin omassa taiteilijaresidenssissaan aina joulukuun alkuun saakka ennen kuin se päästettiin miehen töille lammaskarsinaan, niin selväähän se oli että vuoniminen tapahtui suunnilleen pääsiäisen seutuun. Tiineys kun uuhella kestää rahtusen alle 5 kuukautta.

No mehän ruokittiin vuonia heti kun se vain oli sallittua, sillä me tykättiin luulla hyvin runsaasti, että kun niitä ruokkii kunnolla, niin ne syksyllä jo kutovat meille lämpimiä sukkia, vantuksia ja pipoja. Kenties saamme komiat villattikkuritkin ynnä pässinpökkimät hyisen talven varalle.

Niin oli sävyisää 5-6 vuotiasiden vunukoiden näkemys lampaisiin ja villaan ja villatuotteisiin.

~~~~~~~~~~~~

Ukkilassa oli poroja, lampaita ja kyyttöjä, pari hevoista ja sika taikka kaksi. Siis kaikki vakikapineet mitä maataloudesta elämiseen oli tarvis ja loput hankittiin Liimatan kaupasta tai maalikylästä.
Sekä renki joka ajoi vettä hetteestä, teki puita ja muitakin maatalon hommia. 

Kerran se oli Ukonjuhlan tietämillä niittämässä ävärtä viitakkeella ja minä pikkunen vunukka saran laidalla katsomassa ja ihmettelemässä sitä uusissa molskihousuissa joita renki ei kuitenkaan näyttänyt hokaavan.

Kun se sitten jätti niittämättä yhden kohdan. Sellasen ympyrän - parimetrisen, niin sainpa minä pienessä humeetissani oiwalluksen mennä rengiltä kysymään asiasta (jospa se huomais uudet molskini).

Vaahtosammuttajan kokoisena taapersin jalan mittaisessa, hieman ylikin,  odelmassa rengin tykö ja kysyin:
"Miksi se setä jättää niittämättä tästä tämmösen pläntin?"

Renki-Lempinen katsoi kaihoisasti minuun, kaiveli sarkahousun taskusta Sikarinleike-tötsän ja väänsi tykötarpeista sätkän. Sytytti sen, puhalsi savut taivaan tuuliin nokan rei'istä kadehdittavan upeasti. 
Huokasi, puhalsi  ja virkkoi sitten lempeällä äänellä sävyisästi:
"No se on minulle oikeastaan pyhä paikka. Itse asiassa minä sain sillä paikkaa elämäni ensimmäisen kerran. Siksi jätän sen niittämättä yhä pyhäisin."

Minä joka en ollut juurikaan muusta saamisesta isommalti perillä kuin että ruoka-aikaan sai ruokaa jos meni pöytään kutsuttaissa nököttämään, vastasin rengille hyvin asiantuntevasti:
"Vai niin!"

No renkihän jatkoi keskeytykseni jälkeen odelman niittämistä minun jäädessä kaivelemaan nokkaani niitokselle. Jonkun ajan kuluttua huomasin sen taas jättävän pienen pläntin niittämättä. Kummallista ajattelin ja kipitin oitis rengin luo kysymään:
"Kuules Lempinen, saitkos sinä tässäkin jotain vai miksi sinä tämän?"

Renki-Lempinen nojasi viitakkeeseen, raapi leukaansa ja muiskisteli:
"No eiiiii! Jätän tämän kohdan niittämättä kun sen äiti katseli tältä paikalta meitä silloin."

Kun en vieläkään oikein älynnyt mistäpäin tuuli kävi, jatkoin yhä sekä tiedustelin tyhmänä ja viattomana:
"Ettäkö äiti? Jaa että katseli! No mitä se sitten sano - semmosesta?"

Mikko-renki otti viitakkeen, alkoi niittämään niittua ja totesi olkansa yli:
"Bää-ä-ä, bää-ä-ä!"

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä tarina ainakin 11 ystävällesi TÄSTÄ!

........

Vedi Ultima Thule e poi muori!