CUOŊOMÁNNU

CUOŊOMÁNNU

Leutoni;
jo kolmas päivä kun lounas käy.
Leppeän lahea rintaus hyväilee hellästi kasvoja,
kuin Mansikin kieli.
Enää puuttuu rahtunen sadetta,
sellaista samettista - hieman auerta sakeampaa.

Sitä ennen on tietenkin riitti:
Hatunreuhkoista käännetään korvakset,
otsa paljastetaan auringon suudeltavaksi,
kraiveleita löystetään parahultaisesti.
Ei ole niin kireä olo läheskään.

Kevään tuoksu, veden hilpeä juoksu.
Lintujen leikit puiden oksilla, taitolento ja kisailu.
Ei siihen tuomaria tarvita,
hävinnyt jää ilman mielitiettyä.

Viemäriä tarvitaan taikka juomaria,
sillä sade tulee ja viistää kinokset, niittää nietokset;
luonto alkaa hetkessä pulputa ja norua, tippua, räiskyä,
tihkua, vuotaa, valua, virrata,
solista, liristä ja lorista.

Se kohottaa aatokset kesään
ja alkaa odotus,
että räystäät tippuvat huhtikuussa pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!