ViRKAHEiTTO TUULiViiRi
Heleä rusotus aukeavan taivaan raoissa,
virkaheitto tuuliviiri nuokkuu pihapiirin kulmassa,
kuvastuen aamunkoita vasten joutilaana ei minään.
Elämä kuolpunassa on vironnut jo aikaa sitten
hämäränhenkien haihtuessa autereen mukana.
Voi sitä hormoonitoiminnan äkillisestä
kiihdytyksestä aiheutuvaa meteliä!
Se on elämän riemua syömmen pohjasta.
Vilpittömästi, vain yksi taka-ajatus ylinnä, kirkkaimpana.
Seesteisempänä kuin mikään muu,
elämän palo, täyttymättömän janon piina - kiima.
Kinkerpiirin ensimmäiset moottorikelkatkin ovat
kavahtanet yöpuultaan, pukeneet sateen-, tuulen-
ja luodinkestävän nahkan yllens'
sekä haalineet selkäänsä unihiekkaisen aikuisen lapsen.
Ja nyt köhivät, ulvahtelevat,
kuopivat sohjoista rähmää siljolla,
odotellessaan levottomina niestasäkkejä
kahtapuolta satulaa.
Lähtevät pian tuota tuonnemmaksi, kauas pois,
palatakseen takaisin kaikesta tyhjentyneinä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Olet siinä lähellä, kokemassa ja katsomassa. Täällä kaikenlaiset turhat valot loistelevat kaiken yötä. Rantaan pitää mennä että näkisi tähdetkin.
VastaaPoistaLuonnonlapselle:
VastaaPoistaAkkunasta näkee osan ja porstuan rappusilta loput.
Hormoonimelua, onneksi se on kaunista kuultavaa ja loppuu taas aikanaan. Luonnonlakeja parhaimmillaan. Kauniita on Lapin linnut.
VastaaPoistaUnelmikolle:
VastaaPoistaErinomaista kuulla, erinomaista!