KONTiAiSEN SUHUPiERU
Metsässä ei liikahda lehtikään,
niiden aika ei vielä ole;
eikä mikään muukaan - paitsi pöllönpää.
On niin pysähtynyt tyven että,
tarkkakorvainen oppuu kuulee kontiaisen suhupierun.
Istuu tutulla paikallaan kuostossa,
pää kiertyen kaksi neljännestä yli;
mikä on kyllä liioittelua, mutta sopii aamun henkeen.
Muut kuulevat unisina - tahi luulevat kuulevansa,
tirpusten vitskutuksen makasiinin räystäällä
ja yöjalasta palaavien taviokuurnien ylistyksen
onnistuneista riiuuyöaikeistaan
aina kaksinkertaisten wällyjen alle saakka,
yksinkertaisen lasin läpi.
Ja kyhäävät yhä nukkua kääntämällä kylkeä.
Minä luovutan ja lähden juomukselle.
Huomaan, herätyksen ovat saaneet jo pajun silmut,
ne joita kultainen kehrä eilisen hyväili ahteella,
ne joita utuinen, leijuva terhen kostutti ja hoivasi.
Taivutan versoa ja silitän yhtä.
Kuulen kuinka se alkaa kehräämään.
Ummistan silmät ja korvissa soi pajulinnun laulu.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Olipas kauniisti kirjoitettu pienistä pajunkissoista.
VastaaPoistaPöllön kohtaaminen on aina sykähdyttävä kokemus, komea siivekäs kun on.
Leppoisia Pääsiäispyhiä sinne Lapin maahan.
Williturkille:
VastaaPoista* Kiitän mukavaista sanoista ja asettelusta, maistui varmaan sinunkin suussa?
* Pöllöjä on vähän, siksi sykähdyttää.
* Aika leppoisia kyllä. Räntää hipsii.
* Terkkuja myös sinne Lannanmaahan.
Olet sie mahtava immeinen. Ilo jää.
VastaaPoistaLuonnonlapselle:
VastaaPoistaItse asiassa aika pieni, vähäpätöinen, harmaa, harmaasusi.
Mutta kiitän sanoistasi, hyvältähän se tuntuu.