perjantai 30. huhtikuuta 2010

KALASTELUA


KALASTELUA

Vaikka täällä Ultima Thulessa on vielä täysi talvi, silti täällä jo joillakin seutukunnilla on alettu osoittaa kiinnostusta myös kalastukseen. Etenkin pilkkimiseen, sen sijaan että pidättäydyttäisiin vain siinä historiallisen kuuluisassa perinteisessä talviharrastuksessa.

Saattaahan toki olla, että se "perinteinen" alkaa jo maistua puulle pitkän talven jälkeen. Varsinkin kun hämärämpienkin kömmänöiden sisään pakkaa tukkimaan auringon valoa siinä määrin runsaasti, että tunnistaa kumppaninsa samaksi jonka kanssa ruskan jälkeen sisälle asettui. Jo vain se killa ossaa olla niinki.

Kevätpilkkimisessä kivointa on kun voi pilkkiä vain suuria kaloja. Ja suuria saaliita. Mikäli harrit ja raudut ovat kyllin pieniä, ne voi vain kylmästi palauttaa takaisin kasvamaan ja todeta koto- ja muulle väelle olleensa aamupäivät pääksytysten vain itseasiassa tekemässä kalastuksenhoitotyötä sen kasvatuksellisessa merkityksessä ja näkökulmasta.

Suuremmat saaliit kannattaa kyllä mainita ja niistä ylläpitää laajempaakin huhua saantipaikkaa ja painoja vaihtelevasti muokaten. 
Ei mikään tunnu mies-inimisen rinnassa mukavammalta kuin se että kaverit juoksee silmät nurin saaliin perässä ihan toisella suunnalla kuin missä ne varsinaiset suuret kalat kutevat. 
Nooo, ehken sentään kuuma rommitoti nyt kuitenkin samaan yltää.

Pilkkimistä puoltaa myös se, että kenellä tahansa suomalais-ugrilais-saamelaisella ja muunkin värisillä on tasapuolinen mahdollisuus nousta aikaisin, jo ennen sianpierasua ja hyvissä ajoin ennen suden hetkeä. Ja sitten aamukahvin jälkeen kytkeä kelkkakärry veturin perään sekä köröttää jollekin Tunturi-Lapin willien jokien harrisuvannolle tahi tunturien kainaloissa piileskeleville rautujärville ja lompoloille.

Se on enää niittä harvoja kansanhuveja johon kaikilla on mahdollisuus, saaliiden määrät toki vaihtelevat, mutta enää vain oman ammattitaidon mukaan. Jokainen saa kyllä tismalleen osuutensa. Herratkin - joilla on liero yleensä molemmissa päissä onkea.

~~~~~~~~~~~~

Kun aamunkajeessa köröttelee vaikkapa harripilkille, sitä väkisinkin tulee miettineeksi monelaisia asiota. Tavallaan sitä huomaa valmistelevansa ja yhdistelevänsä viikon sattumia tiettyihin järjestyksiin ja arvoihin joita on sitten oiwallisen mukava eritellä suuriin ja pieniin kasoihin mielessään kun istuu perillä avannon ylhäisyydessä odottelemassa sitä ensimmäistä nykäisyä.
Sitä joka pistää veren kiehumaan. 

Sitä joka saa jytisemään suonistossa höyryjunan tavoin ja kuljettamaan aivolohkoille korkeapainesuuttimista tupruttavaa adrenaliinia. Roppia joka tuottaa humeettiin sähköisen mukavan olon, hieman sellaisen kuin minkä saattaa joskus saada naisenkin vieressä maatessaan.

Ensinykäisyä odotellessa saattaa hyvinkin äkätä ja tulla jopa sellaisiinkin johtopäätelniin että oman isäinmaamme eliitin ja älymystön raskas ja jatkuva uutera työ näyttää tähtäävän ensisijaisesti siihen, että kansalaiset eivät saa tietää mitä kinkerpiirissä todellisuudessa tapahtuu, mitä on meneillään ja missä mennään.
Niin kuin esimerkiksi tässä kreikkalaisten tapauksessa oikeasti.

Hyvin runsaasti näyttää nyt siltä, että hyvin menetyvä Suomi hirttäytyy ateenalaiseen laakeripuunoksaan tieten tahtoen muutaman tumpelon, orjallisesti suurempiensa peräaukkoja nuoleskelevien ministerien toimesta.
Ja että tämän nuoleskelun seuraukset tulee maksamaan koko suomalais-ugrilainen heimo persnahallaan.

Nooh - Suomi on omana omanlaatuisine parlamentarismeineen edustuksellinen byrokratia, ei demokratia. Siksi sellainen mikä on tulossa, eli taloudellinen kataistrofi - on juuri mahdollista.
 

~~~~~~~~~~~~

Onneksi muutama älymystön edustaja on huomannut asioiden tolan olevan siinä pisteessä esim. vaikkapa ydinvoimapäätösten suhteen että nyt on hyvinkin perusteltua syytä katsoa, että kansakunnan luottamus hallituksen kepulien ja kokomustalaisten ministerien puolueettomuuteen on vaarantunut siten, että he ovat esteellisiä käsittelemään esillä olevia ydinvoimalalupahakemuksia.

Siksi 20 suomalaisen joukko: muun muassa neljä professoria sekä insinöörejä, ekonomeja ja tohtoreita on eilen, 29.4. jättänyt oikeuskanslerille selvityspyynnön keskustan ja kokoomuksen ministerien esteellisyydestä ydinvoimaloiden lupahakemusten käsittelyssä.

Syynä on tietenkin vaalirahakohu. Ydinvoimalupaesityksen hallitukselta saaneet Teollisuuden Voima ja Fennovoima ovat myöntäneet tukeneensa muun muassa keskustaa ja kokoomusta.
Siis on harrastettu maksettua arvovalintavaikuttamista.

Ajast'aikaa, hyvinkin yks'totisesti näitä em. kaltaisia asioita on pilkkireissuilla, avantojen äärillä kautta maan mietiskelty ja pähkäilty. Tulipa saalista tai ei.
Ja monen monta kertaa on avaran taivaan alla, kukin oman henkilökohtaisen jumalansa varjeluksessa ja silmäteränä tullut siihen tulokseen että hölynpöly on hölynpölyä, vaikka tuhannet ja taas tuhannet siihen uskoisivat.

Elämä kun on sen verran kovaa leikkiä, ettei siitä selviä pehmeitä puhumalla kuten poliittinen klikki yrittää uskotella.

~~~~~~~~~~~~

Aurinko nousee tänään 3:55 ja laskee 22:27. (radioaikaa). Päivän pituus on 18 h 22 min. Aikuisten oikeesti se nousee kuitenkin jo 5:09 ja laskee 23:41 (Ultima Thulen aikaa).

Vielä on 18 päivää ja aurinko jää taivaalle. Alkaa Ijahis idja, 65 vrk:n mittainen yötön yö. Vedi Ultima Thule e poi muori!

Nouskoon vaan laiskuri herrojen kellon mukaan, minä vyötän itseni, otan koirut ja lähden harripilkille ennen kuin se lemmon aurinko saa mitään aikaiseksi.

Tämä on nyt tässä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne

Tervetuloa Absurdistaniin!

4 kommenttia:

  1. Kalstus jää täällä päässä lähinnä onkimiseen siwan kylmäarkusta kalapuikkoja=)

    Pitkästä aikaa kävin kurkkimassa, hyvin osaa hukka edelleen sivaltaa sanoilla, jei!!

    VastaaPoista
  2. Jolkottelevalle suelle:
    * Kyllä pakastearkkukalastusta on tälläkin synkimmillään harrastettava.
    * Luulin etä suet on Lannanmaassa kokonhan ammuttu.
    * Sivaltelee killa, mutta harva hirviää enää sitten kommendeerata. SUOPO on pölästyttänyt monet ravoille.

    VastaaPoista
  3. Kyllä kulkee tarinaa. Meilläpäin kesäisin laitetaan vene vesille ja jos kalaa ei tule, mennään torin kautta.

    VastaaPoista
  4. Luonnonlapselle:
    * Pittäähän sen kulukea, eihän se muuten elä.
    * Jaaa-a! Meilläpäin kesäisin laitetaan vene vesille ja jos kalaa ei tule, vaihdetaan verkon uuteen järveen.

    VastaaPoista

Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia  
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi