ONEA TUURA
Epävakaan ja huikentelevaisen huhtikuun
häilyvän haihattelevat Januksen kasvot
muuttuvat hetkessä lempeästä aurinkoisesta
tuhkanharmaaksi apeudeksi joka roikkuu ilmassa
ja kastelee poloiset tyystin läpikotaisin.
Joko märkinä läsähtävinä tiskirätteinä,
tahi likomärkinä vesipisaroina - vaahdottaen lunta,
niin että se lyyhistyy paikalleen ja kuolee pois.
Elä siinä sitten ajassa ja hetkessä riemuiten
kun aamu on ehtoota tenhompi;
lupaa tuhat ja yksi hyvää,
jotka viimeistään iltaan mennessä,
ennen asettumista levolle on kaikki käyty läpi.
Ja taas wanhan lumen päällä lepää sen kuolema,
valkoisena kosteana vaippana.
Kun katsoo autiolle järven jäälle,
näkee onean yksinäisen tuuran jököttävän
hankeen pistettynä pystyssä,
mutta jo valmiiksi viltossa asennossa,
kuin odottaen kaatumiselle lupaa;
unohtumista lohkareiden väliin
ja vajoamista pohjamudan syleilyyn
jään kärsivällisyyden pettäessä.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Isäni sanoi aina olessani apealla mielellä että "surut pois ja kukka rintaan". Ehdotan samaa sinulle ja itselleni myös. Olet mulle tärkeä immeinen ja saan sinusta voimaa. Jaksat jakaa sitä tuntemattomille. Kiitos siitä!
VastaaPoistaLuonnonlapselle:
VastaaPoistaNo tuota on tullut harrastettua aikaa myöten.
Ja kiitos kehuista - hyvältähän ne tuntuu.
Talvikalstuksessa ei yksin taito riitä, välillä tarvitaan tuuriakin.
VastaaPoistaDemetriukselle:
VastaaPoistaJa jos ei ole tuuria niin kairia.