SYÖDÄÄN ULKONA

SYÖDÄÄN ULKONA
 
Kuulin tässä eräänä päivänä radiosta että on kuulemma sangen trendikästä käydä ulkona syömässä. Se on sitä oikeaa €urooppalaisuutta, mannermaisuutta, ei mitään härmäläistä onnetonta läskisååssia ja vaking tuppipottuja. 

Suoraan sanoen kuullostihan se oudolta, eriskummalliselta ja arveluttavalta, että ulkona syömistä saatetaan jossakin perheessä suunnitella jopa koko alkuviikko kuni sitten  päädytään kohokohtaan, huipentumaan ja lopputulemaan, siihen aktiin eli juhlalliseen toimitukseen että pakataan koko poppoo johonkin restaurankiin tai pektopahiin murkinalle.
Sillä lailla.

Enpä ole koskaan syömistä moisesta vinkkelistä ajatellut. Kun asustelin muinoin ylhäällä tunturin kallaassa, puolen kilometrin korkeudella, niin ulkona syönti oli ennemminkin sääntö kuin poikkeus, mutta ei siinä mitään juhlallista huipentumaa ollut, nälkä ei lähtenyt sen kummemmin, sen kun siirtyi vain seuraavaan kertaan, olipa nokan edessä minkä sortin pöperöä tahansa.
 
Ainahan sitä, melko usein, lähes alvariinsa tulee ulkona syötyä. No ainakin makkaroita, tahi tammukkaa, tahi harria tahi rautua. 
Niitä sitä saattaa kärventää ihan vaikka huvikseen.  Vaikkei olisi niin nälkäkään. On se kala vaan niin hyvää. 
Ja terveellistäkin, sanovat. Sitä paitsi makkara lasketaan kaloihin etenkin silloin jos kalaa ei ole saatavilla. 

Taitaa koko tuo lemmon ulkona syöminen vain olla  niitä parempiosaisten kot-kot-kotkotuksia, jolla pyrkivät erottumaan tavallisesta rupusakista?
Nooh -  ainakin saavat tyhmemmät haikailemaan samasta.

Kakkiminen sentään vielä noilla kivierämaan kermapersuksilla tapahtunee normaalisesti sisällä. Ja extriimisti, vain erillistä elämysmaksua vastaan jollekin safariyrittäjälle  - ulkohyyssissa.

~~~~~~~~~~~~

Otin tässä sitten taannoin, eräänä pakkaspäivänä, sarvesta härkää ja frouaa töistä odotellessa päätin yllättää ja laittaa vermeet sille kurin että syömmä ulkona.
 
Sytytin kotaan tulet ja käänsin savuluukut oikein sitätehen myötäseen jotta savu osaa parhain päin pois eikä öksy kiertelemään kodan sisällä silmiä kirveltämässä. 
Tervaksen savu on semmonen.
 
Sitten veistin kirveellä pölkyn päällä, reilun parisen litraa lihasuljua jäätyneestä poronpaistiköntästä neljän litran pallopohjaiseen valurautapataan,  jossa jo aimo könttä kuuta  oli tirisemässä -  sekä virittelin koko hoidon kolmijalan varaan tulen ylle.

Käryyttelin rapeaksi ja ropsautin sekaan 3/8-pivollisen karkeaa merisuolaa ja sitten nuotion kyljestä, mustuneesta, kolhiintuneesta alumiinikattilasta, lumesta sulatettua, varimassa ollutta vettä niin että koko käristys peittyi jotakuinkin.
 
Odotellessani vaan hoitelin tulta, istuskelin taljoilla aikaa tappaakseni. Hämmensin kapustalla väliin käristystä ja saatoinpa epähuomiossa sortua ajattelemaan muutaman sinisen ajatuksenkin.

Kun kuulin auton erottuvan vallantieltä meidän perälle, nostin mustan kanan punaisille munille ja kaivoin tyrkylle myös ruisleipää, ynnä leukun ja voipaketin muiksi  tykötarpeiksi.
Nousin sitten kodan ovelle vastaanottamaan puolisoa.
 
Kun meteli oli vihdoin seis, kone säyseäksi taltutettu  ja hiljaisuus vaelteli jo sinne ja tänne sekä viimeinenkin ryminä ja raksutus oli haihtunut jänkään, hän nousee ylös autosta ja katsoo minuun kysyvästi. Sillä silmällä. 

Silleen välipitämättömästi, niin kuin naiset nyt vain katsovat, akkunasta ulos - tai sisään, kuten kautta aikain ovat tehneet ennenkin. 
Ja näyttää niin tuo soma otus vieläpä joutilaalta samalla tavoin kuin kalastaja veneessään tahi metsästäjä peuraa odotellessaan.
 
Ehätän selittämään että syödään nyt mekin sitten ulkona kun kerran muutkin niin tekevät. Että kuulin sellaisesta willityksestä radiosta.
 
Siirrymmä kotaan, alkupaloiksi nostan esille voipaperinyytissä aamulla savustettua rautua ja sen jälkeen ryhdymme käristyspadan ääreen. Lapamme tulen loimussa kitoihimme padasta haarukoilla puolisen kiloa käristystä molemmat ja haukomme sekaan kyytipojaksi hyvin voitettua leipää ääneti. Särpimenä nautimma purkilliset sukulaisten kiikuttamaa Duffenmåla Lingon vatten med kolsyr.

Kun pata on vihdoin lopulta puhtaaksi kaavittu, leivännurkalla pyyhitty, kaadan kuksat molemmille piripintaan a'la Café brutal. Vasta se kirvoittaa kielenkannat ja hän toteaa: 
"Voi Casherágga! Olipa pirun hyvin keitetyt potut!"

Olen kovin ilahtunut moisista kehuista ja päätän että saatanpa joskus toistekkin laittaa eineksen ulkona syötäväksi mikäli emme muutoinkin syö jo valmiiksi ulkona. 
En oikein pääse kärrille siitä, mikä tässä ulkona syömisessä on nyt niin erinomaisen ylistettävää.

Pienten esipuheiden jälkeen siirryimmä sisätiloihin, kuka mihinkin. Joku hyyssiin puuteroimaan nokkaansa, joku toinen lavitsalle miettimään ajan kulumista.

Vedi Ultima Thule e poi muori!

Oh-show-tah hoi-ne-ne

Lähetä pakina nyt 27 parhaalle ystävällesi kätevästi TÄSTÄ!
........

Tulen ääressä sitä tulee usein mietittyä vaikka mitä. Esimerkiksi että jos sinulla on jotain josta et voi luopua, et oikeasti elä - vahdit vain aarrettasi.