iKiLiiKKUJA

iKiLiiKKUJA

Suureen hetkeen suuren veden äärellä
tarvitaan vain otollinen yhteensattuma;
hiljaisuus ja tyvenen kuvastimen kauneus,
niiden yhdistäminen sielun taaimmaisessa kopperossa
yhdeksi kokonaisuudeksi.

Ensimmäinen rannan santaa hivelevä vuoksi
saa mieltämään luonnon suureksi ykseydeksi,
ihmeeksi jota ei voi lakata ihmettelemästä.
Sellainen kouraisee syvältä karuakin sisintä,
ravisuttaa kehoa,
tarttuu ja pitää kynsissään,
riipii tunteita riettaasti kiihottaen,
ailahdellen räytyvästä auvoiseen eetokseen.

Sanoja suoltuu vuolaina puroina,
äityy jokaisesta katseen osumasta lisää;
tuntemattomia, outoja kielikuvia pursuaa kuruista,
tursuaa ylivuotavista kaltioista haltioituneena.

Luonto synnyttää uusia kuvaamaan uusia havaintoja.
alati muuntuvassa monimuotoisuudessaan.
Ikiliikkuja se on.

Loppua ei ole eikä tule:
on vain ympyrän keskipiste josta katsotaan
sanojen ikuista soljuvaa virtaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ViEKOTTELEVAN SOMASTi

ViEKOTTELEVAN SOMASTi

Luoteen paljastama kostean siloinen santa,
alakuloinen autio ranta aavan äärellä;
sopusointuja huokuva pysähtynyt tyyneys.
Draama uinuu Harmonian sylissä,
on episodien aika.

Wiimeisten tanssivien utujen alla näkinkenkien kuoro
valjussa aamunkajeessa paljaalla hiekalla;
tuulen muotoilemat dyynit alkavat erottua
kumpuilevana hiekka-aavikkona tummasta siluetista.

Maan ja meren yhteensulautuminen keskeytyy,
pilvien väistyminen antaa valolle voimaa,
uusi huomen,
se tulee kovin viekoittelevan somasti,
kutittaa sielunjuuria niin,
että panee naurattamaan julkisesti.

Lokkiparvi pyrähtää mokomasta riettaasta
pyhäinhäväistyksestä siipispankoilleen
ja aloittaa aivan anhittoman kaklatuksen;
paheksuntaa valuu valkeina roiskeina santaan.

Elämä sijautuu - ajautuu laheasti uomiinsa,
etsivät löytävät hiekasta hakemansa,
saalistajat saavat saaliinsa
ja heränneet aamiaisensa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

tarina

Runotorstai

HETKi OLi JA MENi

HETKi OLi JA MENi

Niin se vain on - syksy ennättää alkaa lähestymään
ennen kuin virallista keskikesän juhlaa
on saatu edes alulle.
Toki pötypuheita ja kaupallisia tiedotteita piisaa,
mutta, mutta - ohi mikä ohi.

Suuri Ukon juhla on jotain ihan muuta kuin
ristikunnan hokema höpö-höpö Juhannus.
Sitä paitsi Ukon juhlan hetki oli ja meni;
suuri kohokohta vilahti koiravahdin aikaan.

Ei riittänyt muinoin ahneiden mustakaapujen
sielujenanastamisvimmassaan vääristellyt perusteet
kesän suurelle juhlalle.
Politikkojen ketkusakki sääti taannoin juhlaa vielä
omien likaisten tarkoitusperiensä mukaan,
ei auringon mukaan,
joka sentään koko ihmiskuntaa pyörittää.

Kaikenkarvaiset kaupustelijat ja kepuloitsijat
ovat ottaneet tämän suuren ikiaikaisen riitin
keppihevosekseen turhuudenmarkkinoille.

Tämän ajan nenäänsä pitemmälle näkemättömät,
ajattelemattomat typerykset ovat yhtyneet
tähän perinteet hylänneiden häväistykseen;
juhla on pantu kontalleen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JALAT RiSTiSSÄ

JALAT RiSTiSSÄ

Kultainen kehrä on kesäpesässään;
kirjaimellisesti - sanoisi joku harras pakana,
sillä aikaa on jo muutama päivä siitä
kun sen viimeinen häivä pilkahti esillä.

Taivas on muistanut vesillä niin kiitettävästi,
että epävarmuus,
odotukset Ukon juhlasta kuivin jaloin kalvavat,
sekoittavat pakkaa lakkaamatta.

Sataa.
Uhkeat siniharmaat Esterit vyöryvät peräkanaa,
roikkuvat taivaanpiirillä kosteina sieninä.
Alinomaan toistuvat kohisevat kuurot,
niiden väliin itsensä tunkevat kihisevät tihkut,
tuulenpuuskien vihmova märkyys;
kaikki tuo herkistää ärtyneen kärttyisen sielun.

Väliin sataa kahtasataa.

Aika mataa harmaata rataa,
humeetti lataa toiveita mielikuvituksen niskaan,
vedestä tiinehtynyt sielu pidättelee jalat ristissä.

Taiat ei auta - ei loitsut, manaukset sadattelut;
vain nöyryys ja hyvää pataa sateen tyttären kera
saadakseen ehtymään sen ajoissa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiSAROiDEN VÄLiSSÄ

PiSAROiDEN VÄLiSSÄ

Tiuskea tuuli vihmoo oneaa vaakasuoraa vettä;
koleaa - koillinen ujeltaa hormissa ja korvissa,
jomottaa sormissa.
Hyvä emäntä ei laskisi moiseen edes piskiä.

Pitäisi tässä tohtia pohtia riskiä kastua.
Kuulaita kohtia harvassa hiilenharmaassa taivaassa
ja ulos täytyisi astua.

Ulapalta puhaltaa;
wiimeiset talventörröttäjät taipuvat litimärkinä,
vaipuvat kaarelle kuni kaatuvat odelmaan.
Vihreä ävär hörppii suoraan ilmasta,
silottuu tuulen myötä aaltoilevaksi nurmeksi.

Pisaroiden välissä juokseminen on taitolaji
joka rapistuu iän myötä,
tai sitten niitä on vain tiheämmässä;
näistä ilmastoinninmuutossateista kun ei tiedä.

Kuinka sitä ihminen vielä osaakin kaivata
sellaista entistä hyvää - kuivaa veden kaperoa,
sellaista jonka sekaan saattoi astua kastumatta.

Ei mokomaa enää ole saatavilla - loppu,
nykyisissä on viimeinen käyttöpäivä
vaikkei valmistuspäivää tiedä kukaan.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TYSSÄYS

TYSSÄYS

Kesä on asettumassa iänaikaisiin kiihkeisiin uomiinsa
yhtäläiseen rauhoittuvan virran kera;
aika myös,
joka toki pysähtyi auringon nousuun jo aikaa sitten
ja vain laajennee ja mähöö paikallaan vielä tovin.

Yön löytääkseen täytyy maalata mielensä mustaksi,
vaivuttaa sielu synkkään umpimähkään,
pureutua unen ja valon harmoniaan silmät kiinni,
hampaita kirien;
silti vaikeuksia päästä valosta eroon on muualla
kuin maakellarissa.

Syntipukiksi ei kelpaa kesä - yötön yö.
Milläs muulla aikaa muka Höyhensaarilla voisi tehdä
ehdottomat peruskorjausremontit?
Ei toimi - on kokeiltu,
talviunen aikaan kukaan ei ala.

Hyväksi havaittu konsti on peittää se silmä
joka katsoo taapäin - tyssätä jälkiviisaus tyyten
ja katsoa vain eteenkäsin, sillä Ukonjuhlan jälkeen
alkavat siintää jo ruskan ensivärit.

Tuulten ruoskimassa ankarimmassa pohjoisessa.
luonto elää kiivaasti;
sammalvarpio valmistautuu talveen heti herättyään.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

MYSTiNEN SYMBiOOSi

MYSTiNEN SYMBiOOSi

Kuin Döbeln - aukeita katsellen,
silmät haraavat laajoja aavoja jängän reunassa;
hillan kukkia osuu näkimiin yksitellen,
paikoin väkitukuin - kuultavina valkeina mattoina
pounujen välissä ja päällä.
Hyvältä näyttää taas kerran.

Epäuskoa sen verran,
että kun yksi ainoa hyinen henkäys valuu rintuuksilta
ja lanaa hyvin alkaneen kukinnon niille sijoilleen,
pölyttäjät jäävät virattomiksi;
yhtäjalkaa kerääjien kera.
Siinä säästyy moni räkän suoneniskulta.

Rahkasammaleen kattama hyllyvä hete hehkuu
väkevänä keltaisena sivuvastaseen,
vie voimaa vihreältä.
Lompolo tasapainottaa ehtoon ankaraa värimaailmaa.

Kaiken näkemän ylle valahtanut hiljaisuuden tyyssija
täydentää tämän sijoilleen pysähtyneen hetken.

Yksinäinen liro kiroilee kotirauhanrikkojaa,
alustaa äänen ja äänettömyyden mystisen symbioosin;
kiehittää säikeistä yhteen sulavan vyyhden
joka levittäytyy selkosten taiaksi ja pysäyttää.
Totisesti pysäyttää.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

NÄTKELMÄT VAiPUVAT

NÄTKELMÄT VAiPUVAT Runo № 1300

Vihreäksi paisuva maisema vyöryy
hidastetun filmin tapaan;
ruskea jää unholaan vehreän elinvoiman alle,
tietäen että sille tulee jälleen tilaisuus
väkevimmän kasvunkiihkon laannuttua.
Nyt pelataan elämän säännöillä;
syksyn ennättäissä kuoleman.

Ehtoon rietas ukkonen on ohi,
raemyrskyn pieksämä veden pinta ehyt;
rasvatyyni hymen sulkeutuu koskemattomaksi
sotkan veteen piirtämän arven takana.
Tummassa kuvastimessa musta rannan siluetti.

Ja kuikan huutama valo tulee taivaista.
Lonkain takaa puuntaa valkeus,
raoista siintää päivä keskellä yötä;
pöllöt näkevät nälkää kun eivät voi nähdä pimeässä.
Hiljaisuus - se syntyy kihisevistä hiirenkorvista.

Iltatuulen kuivaama odelma kostuu
yön viileästä hyväilystä leijuvan autereen alla,
notkelman nätkelmät vaipuvat kastehelmien painosta.

Leijuvaa usvaa - kaikki on tyyni.
Tuhannet oudot sanat odottavat malttamattomina
vuoroaan tunturin viltossa kallaassa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HUOLTOTYÖT

HUOLTOTYÖT

Yö kuin hehkeä keskipäivä;
hipaisee kasvoja niin perhanan hiljaa,
että sen kuulee.
Sielu kiemurtelee kutituksen voimasta,
karkaa verannan siimekseen haihattelemaan.

Ne vähäpätöiset voimavarat,
resurssit jotka on varattu uinumisen auvoiseen tolaan
rapisevat unihiekan tavoin permannolle
auringon suudelmasta.

Jauhautuvat askelten alla hölynpölyksi,
leijuvat hopeisina tomuhiukkasina valoa vasten,
kunnes uksen avaus imaisee ne ulos.
Vain kipene uuden hiekan siemenpölyä takertuu
hätäpäissään kynsin hampain kamanan reunaan.
Jää odottamaan oikeaa yötä.

Yöttömät yöt nukkuu hätäisesti tunnissa;
sitä paitsi Höyhensaarilla on meneillään huoltotyöt,
vain työmaaliikenne sallitaan.

Venettä ei kannata siis edes veteen pukata,
puhumattaan soutamiseen ryhtymisestä;
varistuu mokoma siniselle rannalle tyhjänpantiksi,
jos ei ennätä voidella mörönpaskalla,
kaamostervaa kun ei myydä kesällä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

tuuli seisoo

Runotorstai

HYPPYSELLiNEN HALiiTTiA

HYPPYSELLiNEN HALiiTTiA

Meri - vellova veljeni hyisenä nesteenä,
esteenä edessä jyleän kallion alla,
louhien lomassa tuittupäisinä valkolatvoina jylisten.

Tähän on vihdoin tultu.
Hirvittävä kauneus saa mielen haltioitumaan,
mykkiä sanoja valuu harvakseltaan meren syliin.

Sielu aistii mantereen tärinän,
aaltojen rytmikkäät iskut kantapäissä;
tuulee sellaisella wimmalla koin puolesta,
ettei kuule möyrivän syöverin pauhinaa,
rintuun voi huoletta nojata vastaseen tuiskahtamatta.

Matkan pää,
tämä tie on kuljettu loppuun,
varpaiden edessä hornankattila täynnä häränsilmiä
Riittiin kuuluu kaivaa taskusta hyppysellinen haliittia
ja ripotella se keitokseen.
Näin maa ja meri yhtyvät yhdeksi.

Syvän päällä pitää hauskaa pyöriäisrykmentti,
äkseeraa kuin harmaat miehet kuivalla maalla
ja loikkii sitten kokonaan pois.

Olen vuorenvarma - kaunein niistä iski silmää minulle
ennen sukellustaan siniseen elementtiin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

HiiRENHAME

HiiRENHAME

Sumu hyväilee tunturin monipolvista povea,
vaimennut tyyten liikenteen kumu,
leijuva auer imee äänen;
on yöttömän yön sietämättömän kepeä pimeä,
olemattoman harson muodostama hutera verho
jonka takaa kuulottaa auringon kulta.

Mystinen kostea hämy päästää toraisten
varisten suukovun sumun läpi,
repolaisen säikäyttämän yksinäisen riekon sadattelu
osautuu kuulimeen kurusta.

Aamun tiine viileys värisyttää;
velloo sielun sopukat nurinkurin - hyrskynmyrskyn,
riipii sisimmän julki.
Ja humeetti hirisee riemusta.

On se hetki kun hiirenhameeseen syntyy kyynel
poimittavaksi menneisyyden korjaamiseen;
tuokio jossa olevaisuus kohtaa tulevaisuuden,
kävelee menneisyyden yli unohtamatta
ainuttakaan episodia eletyssä draamassa,
mutta sisin väkevämpänä kuin koskaan.

Sanat tulvivat tyhjästä vuolaana virtana;
seljennyt eetos kuljettaa riekkuvaa sielua selässään,
kokonainen aamu - runon kuohuvaa shampanjaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

VESiLLE, VESiLLE

VESiLLE, VESiLLE

Rajapinnalla tasapainoilu syö miestä,
vehreys hiipii salakavalasti,
hitain huomaamattomin askelin:
unen aikaan julkeasti harppoen,
kuni päiväsaikaan ehtyy tehtyä jälkeä ihailemaan
ikään kuin mitään edistystä ei olisi tapahtunut.

Venonen huutaa maalia ja tervaa,
kumma kyllä ei höyheniä;
vaikka Höyhensaarilla käymisen aikana
anomiskirjeistä on täyttynyt verannan silta
haitaksi asti tulvien.
Vesille sillä jo kaiho ja himo.

Mutta ei niin pientä rakoa sateiden välissä,
ettäkö siihen ennättäisi maalin tuikata,
tervata emän,
punata tuhdon, nenän ja kokon,
kaaret ja hangat;
pyyryt sun muut sitten kun sää suo lisää vapauksia.

Tunnetaan tapauksia joissa hylätty venho
on ravistanut surussa itsensä halki.
Toki tällä erää ei sitä pelkoa,
janoisinkin laudanrako on saanut itsensä tyydytettyä,
siitä luojalle kiitos,
jos muita halukkaita ei ilmene.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

UHKEAT UMMUT

UHKEAT UMMUT

Hitaasti - hoiperrellen,
vetelehtien ja kutvaillen konsanaan
kuin ikään saamaton nahjus uuninpankolla;
takapakkia tuon tuostakin ponnistain,
hilautuu kesä maanpiirin äärimmäiseen pohjolaan.

Arka on - herkkä perääntymään oitis
vähääkin ankaramman vinkan posottaissa Jäämereltä,
räntää suorastaan pinttelee karkuun
tämä keväinen morsio,
joka tiineeksi pitäisi saattaa Ukon juhlan aikoihin
ja hehkeydellään kauneutta julistamaan.

Vaan annahan olla kun muheva lammaskatras
asettuu taivaanreunan sinelle,
kuumemittari nousee toiselle kymmenelle,
suojaisten lehtojen kohduissa ylikin;
hetimmiten kurkistaa sinirikkojen parvi kulon seasta,
ensimmäiset keltaiset auringot syttyvät
leskenlehdistä, rentukoista ja voikukista.

Ruohoiselle katolle kiikkunut kullero
ehättää etelänpuolen lappeella kukkaniituksi;
pysäyttämään ohikulkijan sykähdyttävällä kauneudella.

Uuvanat puhkeavat tunturien kummuista,
sieliköt neitsyinä uhkeista ummuista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KUiViA KiViÄ MYÖTEN

KUiViA KiViÄ MYÖTEN

Jyrkänteistä louhikkoa - siloista santaa;
rantaa loputtomiin tai ainakin lähes liki,
sillä kun ympäri käydään ja yhteen tullaan,
aloitetaan taas uusi kierros.

Tuulee Frans Joosefin maasta saakka,
heiluttelee heppoista leppoisasti;
sellaisin puuskakepposin,
että on joka hetki tuiskahtamaisillaan nokalleen
rosoisen kallion päällä harppoessaan,
tahi märän yllä kuivia kiviä myöten käyden
täyden nousuveden aikaan;
pelkän henkisen köyden varassa.

Aallot lyövät tyrskyä vuoksen kanssa kilpaa,
se kastelee,
mutta vaahtoava louhikko häränsilmineen,
sen onsissa kihisevä somerikko sileine kivineen
saa sielun kaivautumaan sokkeloistaan äänijänteelle,
huutamaan hullun lailla jyrisevään tuuleen
mielipuolisen värinän tuottamaa iloa.

Talo siintää vaakasuoran veden läpi maailman laidalla,
ensimmäiset haparoivan varovaiset askeleet sinne,
siihen suuntaan sitten
kun mustanpuhuvaan litisevään hahmoon
palaa taas hyppysellinen järjen kipenettä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PiLViLiNNA

PiLViLiNNA

Haaveet ja unelmat asettuvat hartaina
rannan pitkälle serpentiinille,
eväsvartaina sielun lävistäneet aaveet
täynnäns' kypsymässä olevia haihatuksia;
partaina maanpuolella jykevä vuori,
merenpuolla jyrkkä pudotus kadotuksen kuohuihin.
Matkalla.

Nii-in - matkalla toiveiden tyyssijaan,
taloon olevaisen maailman laidalla,
jos se vaan täyttää kaikki hupsut kriteerit;
sielun lapselliset haihatukset
edes vähänkään sinne päin
miten ne myllertävissä unissa on pantu kimpuksi
ja näkemäänsä selitetty innokkaasti maalaillen
suu vaahdossa kilpaa toisten toisten haaveiden kera.

Mielikuvilla maalailu saattaa talon riemunkirjavaksi,
joka suuntaan ulottuvaksi monitahokkaaksi,
jonka huoneiden ovat aukeavat eimihinkään,
paitsi yksi ainoa valittu - se juhlallinen runohuone,
jonka portaali vie ylös avaruuden sfääreihin.
Etupihalla tie, majakka ja meri.

Takapihalla tunturijonojen loputon summa;
kesähelteessä kypsymässä valkoinen pilvilammas
hillakumpareen yllä sinistä taivasta vasten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

PALAVA HALU

PALAVA HALU

Tulen viesti,
moniko enää pysähtyy kuluttamaan kallista aikaansa
pohtiakseen mitä tuli haluaa kertoa?

Tuli kertoo palavasta halusta ilmineerata,
sen sydämestä kumpuaa ilmi ehtymätön määrä
sanamaailman kuumimpia sanoja esileikkiä varten;
hyväksi toviksi ennen niiden asettelua
parhaaseen mahdolliseen järjestykseen
esitettäväksi muille.

Nuotio itsessään kuvaa suorastaan oivallisesti
ihmisen elämänkaarta.
Syntyy pienen pienestä mitättömästä kipinästä
ja oikeita syttöjä saatuaan riehaantuu
hullunkiilto silmissään ahnehtimaan syötäväksi
kaikkea palavaa.

Ihka samaan tapaan
kuin epävakaan ihmisen ahneuden tulehduttama
humeetti panee sen haalimaan kaiken
ympärillään näkyvän omaksi.

Eikä sekään riitä täyttymättömälle himossaan,
vaan ahnain silmin katselee muiden omaa,
kuten hehkuva hiillos parin metrin päässä olevaa
naapurin rutikuivaa halkopinoa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

kuvatorstai uusinta

Runotorstai

iHANAN SULOiNEN HEHKEÄ (uusinta)

iHANAN SULOiNEN HEHKEÄ

Ensimmäiset huomenen sävelet tavoittavat
alitajunnan räystäillä päivystävän sielun;
se poimii kuulemastaan kesäisen kukkakorillisen
ja muotoilee ihastuttavan hereän asetelman.

Järvien yhtymäkohdassa,
vuolaasti virtaavan salmen yllä leijuu harsuinen terhen.
Auringon säteiden pirstomana se vähitellen haipuu,
taipuu nousevan auringon voiman alla
ja vaipuu siskojensa syliin veden kalvolle.

Pyhäaamun rauha avautuu kaikessa herkkyydessään,
kaukaa erottuvan käen kukunnan lomaan sekoittuu
laulurastaan huilukonsertti kuusen latvasta.
Levoton tuulenviri asettuu kuuntelemaan
ja rasvatyyni veden kalvo kuvastaa
isänmaan koko kasvot ylösalaisena taitoksena.

Yksittäisen kalan pulahdus pintaan - perhon napaten,
rikkoo idyllin.
Loiveneva aaltokehä tavoittaa ruohikon reunassa
valkean rinnan ja hiipuu pois;
aamuvarhainen saavuttaa kasteisen odelman.

Kesän armas aika joutuu,
ihanan suloinen hehkeä suvi;
enkä hetkeäkään antaisi siitä pois.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

LÄPiNÄKYVÄ

LÄPiNÄKYVÄ

Taivas yhtyy mereen.
Jossain äärettömän sylissä - aavan ulapan takana;
syntyy orastavan päivän ruusunpunainen auringonlapsi.
Kerta kerran jälkeen - joka ehtoo;
ehtyy päivän wanhana kehtoon.

Tässä ja nyt - kohisevan rannan autiossa menehtyy
ajopuista väsätyn nuotion liekkeihin,
sulautuu loputtomaan ikuisuuteen savulta tuoksuen.

Ilta kääntyy läpinäkyväksi yöksi - möröt poissa,
yön ja päivän rajaa ei erota viheliäinkään pilkun viilaaja,
Suurten eetosten haihatellen laukkaava tuokio
kestää tiiralinnun kirkaisuun.

Kaartelevien lokkien naukuva virsi varmistaa aamun,
haahkaparven uhuilu valmistaa aamiaiselle.
Harmistukset on kuopattu eilisen santaan.

Kahvi maistuu hyvälle syvälle sieluun saakka,
pannulla käristyvä pekoni saa himon lähettämään
kiihottavia viestejä vatsalaukulle.
Täyttymys tulee ensimmäisestä maistiaisesta,
mutta kyltymätön vaatii lisää, lisää ja lisää.

Soukkuuden vaatimat rajat paukkuvat,
vyö saa huomenlahjan - uuden reiän aamuyöstä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

KAHiSEVA HEiNÄ

KAHiSEVA HEiNÄ

Tuuli on löyhä mutta karu sarastuksessa,
napatuuli - suoraan hyisten ulapoiden yli;
hytisevän suurinta viisautta olisi noutaa palttoo
ennen kuin puistattaa muttei tässä malta,
tämä arktinen valo pitää kynsin hampain kiinni
kun kerran saa otteen yöllisestä pöljästä.

Sirrien kuoro sekoittuu lokkien meteliin
jota lapintiirapari säestää kirulla,
jota taas ristisorsapariskunta paheksuu narskuen,
josta taas ilostun koska äänen perusteella näen ne.

Vuoksi hamuaa varpaita - on tänään korkeimmassa.
Elä tässä sitten oikein jumalisesti
tällaisen näytelmän huumassa.
Ei pysty kykenemään - se vie,
haukkaa palasen sielusta ja rynnistää pakoon,
on juostava - mentävä mukana jollain kurin,
jos meinaa joskus pois vakaalle maalle päästä.

Vuoksiaallon loppumaton kohina,
meren tuoksu yöttömässä yössä,
kahisevan heinän seassa.

Jostain kulkeutuu savun tuoksu,
se yhdistettynä kaikkeen yllä kuohuttaa tunteita.
Käy mokoma silmäkulmiin niin, että on nielaistava.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

TERVA

TERVA

Päättömästi soutavan ja huopaavan tuulen
viskomia roskia rantteen täydeltä;
äkeissään koivun ritvoista kiskomia karahkoita,
kulottunutta heinää,
haapapuun wanhoja, viimesyksyisiä numeroita,
lyttyyn tallottu väinönputki,
koirun talvikarvoja.
Jänes puputtamassa uusvihreää seinän vieressä.

Likipitäin lähes täydellinen kesäkuun alku,
vain mäyräkoirun nahka puuttuu
ja tietysti sateen pieksämä malporoaski;
tästä maisemasta.

Vilulla karauttaa pohjoinen oitis
kun saa maistaa paljaita kinttuja kuistilla,
varpaat kiljuvat villasukkia ennen kun ehtii palella.
Sinnittelen höyryävän kuksallisen kera;
vasta tervatun veneen pohjan tuoksu
tunkee luihin ja ytimiin.

Huokaisuttaa.
Voi tätä elämisen sietämätöntä keveyttä,
hetkessä sielu karkaa kyntämään rannatonta merta,
ei huomaa että kauhea seitsemännen aallon tyrsky
päin kasvoja onkin tuulen tuomaa vihmontaa;
sateen orastava alkusoitto.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

OMiN LUViN

OMiN LUViN

Rannalla jättimäisen aihkin viereen muinoin salvettu
harmaa heinäkattoinen tölli lipuu verkkaan ohitse;
maatuva ja kaatuva - ei pidä kiirua,
siis hyvää aikaa tarkastella sen yksityiskohtia.

Vieressä koirankaulattu nili kannon nokassa,
samaa aikakautta - katto harmaata jäkälämattoa:
askelpuun selkä pettänyt.

Yläjuoksulla kahvipuusta veistäissä singonnut,
veden varaan joutunut kiehinen
on ehättänyt tänne saakka,
ahdistanut itsensä kolmen ruo'on lomaan
ja rimpuilee nyt liplatuksen tahtiin niistä eroon.
Onnistumatta.

Toista se on hulkin untuvalla - seilaa pintajännitteessä,
mokomat vastustavat toisiaan.
Keimailee ja kieppuu tuokion häränsilmässä;
on heti valmis matkaan ensimmäisen leyhähdyksen
tai tuulenvirin pyynnöstä.
Sitä ei karahkat tai korret pidättele,
ilmojen kautta jos ei veden myötä.

Vene jatkaa alajuoksulle omin luvin,
vapaudesta riemastuneena killuu tyytyväisenä;
jossain oudossa maassa tuottaa löytäjälleen huvin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

NiSKAViLLAT PÖRHÖLLÄÄN

NiSKAViLLAT PÖRHÖLLÄÄN

Rantaan on ennättänyt kesä,
on, vaikka aamuöisin auer yhä valuu
virran mustaa peiliä,
suutelee kalman lailla Ahtolan tyventä kalvoa.

Viluisen kosteana hipoo nuokkuvia rannan törmiä,
hyväilee huuruisin helmoin kahden puolen heinäkenttiä,
jotka vasta ounastelevat,
alkaisiko tässä hyisen talven jäljiltä millensäkään.

Vesilinnulla pesä pajun alla,
aikain alusta perintönä siirtynyt myyttinen tieto,
vaiston antama määräys siitä,
että tähän aikaan on hyvä aloittaa,
satakoonpa sitten wanhoja akkoja tahi jäitä.

Untuvaisen puvun alla lämpimässä;
siellä vartoo tusina tismalleen oikeaa hetkeä
iskeä kuori nokalla auki.
Nakertaa rikki vankilan suojaava muuri
ja kammertaa vapauteen;
kellumaan korkin palana laiskasti virtaavaan jokeen.

Kuikan huuto jossakin toisaalla rikkoo idyllin,
pörhistää niskavillat - lataa suoniin täydet paineet;
saa eetoksen laukkomaan tovin hurjaa kyytiä,
tola raukenee ällin asettuessa uomaansa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

ViHERTÄÄ

ViHERTÄÄ

Olen sateisen päivän kärsimätön vanki,
aukoton umpuilma;
koko täkäläinen maailma kierretty
harmaaseen huntuun - ilman vastakohtia.

Jyrkät ovat tylsyneet,
tumma ja vaaleakin vaipuneet toistensa syliin;
sekaan tihuuttaa kosteaa vettä maahan saakka,
roikkuvissa pilvissä märkää arvaamaton taakka.

Alkoi yötä myöten vihmova vesitys,
esitys kastelee kainaloihin saakka läpeensä,
jos nyt astelee vitelikössä siipiniekkojen
eri asennoissa olemisia vahtaamassa.

Loppua ei ole - eikä hoppua,
ihana, ihana keväinen sade,
sataa väliin kahtasataa, ei voi estää,
kestää hellittämättä ropisten päivän tai pari.

Tyssää sitten yhen äkin;
kun seuraavan kerran vilkaiset akkunasta,
aurinko poraa jo reikää ikävään linnikkoon.

Säteet kutittavat kulottuneen heinän sekaan
havahtuneita vihertäviä piippoja;
ehtoon kaatuessa vihertää koko piha vastavalossa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!

JUMALiSEN OiVALLISTA

JUMALiSEN OiVALLISTA

Kyykötin kahden peilikuvani kera lahean
sysimustana väikkyvän kaltion äyräällä.
Ramasi.
Valo tuli pahtaan takaa sellaisesta kulmasta,
että muutoin kristallinkirkas veden pinta kuvasti
kaiken nyt peilinä - eilisenkin.

Ainakin olin havaitsevinani siinä muistikuvia
jotka lipuivat hajamielisinä pitkin pintaa
kun väliin vilkaisin siihen suuntaan
valoa siilaavien - osin nuokkuvien luomieni raoista.

Ikään kuin pinta alkoi kiehua,
myllertää häränsilminä,
riehua tuimina vuolaina vuoksina siinä tuoksinassa,
liehua mustan valkeina kuohuina,
asettuen vakaaksi oitis katseen keskittyessä.

Johtui kai eilisen mielikuvista,
jyrisevän kosken partaalla hartaana tuijottaessani,
ihaillessani luonnon murskaavan väkevää voimaa.
Se jyleä laulu lienee jäänyt sieluuni soimaan
ja kuvasti tässä tyvenessä peilissä yhä.

Ulotin kouraa ja kurotin kuksaan lasillisen
aistillista maistiaista - toki haistelin ensin;
suorastaan jumalisen oivallista.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

MUISTA Ystävääsi runolla!