YHTÄ SOiTTOA
Tuulee,
puhaltaa sen verta rutakasti.
että vavisuttaa ulapalle tuijaavaa kehoa ihastuksesta,
sikäli mikäli väristyksiltä jää rakoa
raa'an ilman, ihon ja välihousun väliin.
Meri on enempi kuoppaisempi kuin ankarin kuoppa,
joskus harvoin - kerrotaan tarinoissa -,
jopa niin syvä;
hyvä ettei maaemoon ulotu alavilla rannoilla.
Ryväs - oikeastaan väkitukku -,
valaan vonkaleita äimistyy
kun vatsa toisinaan - toki harvoin -
ottaa siinä tuoksinassa maakosketusta.
Ja kylläpä erikoisihmisetkin -
kuten muunmuassa kalastajat -,
saavat olla varpahillaan venhoissaan tuolloin,
ettei heidän puksutuksilleen käy samoin.
Ei näytä nyt asettuvan pauhu,
yhtäsoittoa viheltänyt hormissa ynnä korvissa,
ulajanut nurkissa susien lailla.
Ehtoolta yön yli soittanut samaa laulua,
maalannut merestä elävää taulua.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi