SÄÄ JA ONNi

SÄÄ JA ONNi

Metsä kohisee,
tippaa tippaa jokahisen havunneulasen nokasta,
vesihelmin koristeltuja kaikki puiden heimo.

Siellä täällä töröttävät kuostotkin
huojuvat kyynelin koristelluina tervarosoina,
kuin kuoleman hikeä pukkaisivat
viimeisen matkansa oivallettuaan.

Mutta sama tuuli joka toi sateen - sama, sama -,
tulee synnintuntoihin,
kääntyy katumapäälle
ja alkaa kuivaamaan.

Muutamassa tunnissa kuolpuna on raikkautta täynnä,
palakselle varisseet karikkeet rahisevat pian
kuni poutapäivänä kuunaan;
eikä sammalkaan enää helmeile
imaissut itseensä.

Vaihtelee sää ja onni,
yhtenä toista ja yhtenätoista toista,
tasan ei mene.

Mutta siedettävissä kun on tiedettävissä;
semmoista haipakkaa nääs kiertävät pilvimassat,
että taivaanpiirikin mokomasta sekaisin.

Oh-show-tah hoi-ne-ne