SAAJOLLA

SAAJOLLA

Usva laskeutuu tasaisesti jänkämaiden ylle,
jossain katseen toisella äärellä,
aapasuon tallentama kesän lämpö
saa aajeet tursuamaan terhentä mustista aukoistaan,
kuni hornan silmistä kuunaan.

Asettuminen saajolle - palsojen keskelle;
siellä tuon kaiken hiljaisuuden katseleminen,
ilman että edes ensimmäinenkään ihmisotusten
mediasta poimittu sielunsairauden sisin
kummittelee mielessä.
Se on hurmaava arktinen zen.

On se,
vaikkei zen hurmaa,
se vain on;
kaiken olevaisen selitys niin yksinkertaisena,
että sen havaitsemisessa on vaikeuksia
ja juuri siksi ylivertaisuusvinoutuneet
eivät siihen kykene.

Mutta autiolla jängällä,
Pohjan Akan hivellessä hyisillä hyppysillä niskaa,
kaikki yksinkertainen asettuu paikoilleen,
loksahtaen kuin palapelin kuuluisa viimeinen osa,
se kadoksissa ollut,
joka löytyy ihan äkin yhtä tyhjästä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne