VÄiSTÄMÄTÖN

VÄiSTÄMÄTÖN

Maaruskan suosiollisella avustuksella,
sen hempeällä otteella sielusta -
missä vain se kulkiessa siimeksistä pilkahtaakin -,
on oma vaikutuksensa.

Haikeus,
vaikeus uskoa todeksi että periksi on annettava,
pikkuhiljaa - pitkin hampain -,
mutta kuitenkin;
väistämätön on eessäpäin.

Tänä syksynä vallitsevan kosteuden myötä
aikaansa edelle ehättävä marras murtaa ruskan,
värit lahoavat martaaksi,
nostavat esiin luopumisen tuskan.

Harraskaan muistelu wanhoista hyvistä syksyistä
ei paljon auta,
liian paljon on joessa vettä ohi valunut
ja jos siihen vuohon hyppää,
tulevaisuus urkenee surkeana;
nääs kuolleet kalat uivat myötävirtaan.

Valoisammat hetket löytyvät niistä pilkahduksista
joita taivaanpiiri rakoillessaan ilmoille suo;
sysää seesteiseen ehtooseen toivon kipinän,
tulenkarvaisen maun vuonon rannan ihanuudesta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne