ViHJAUKSiA

ViHJAUKSiA

Myrtyneen kerman värinen sammal huokaa,
antaa anturan alla periksi,
myötäilee sopuisasti ihmisotuksen päkiän
ja mannun välistä liittoa piittaamatta lainkaan
että syksy on saavuttamassa kulminaatiopisteen.

Lunta tässä varrotaan,
esileikkiä pelataan varustautumalla hyvin
vaikka usein ensimmäiset sateet -
sulaan maahan sataessaan -,
vaipuvat maan lämmössä pois.

Silti jo muuaanna varhaishuomenena
on voinut haistaa talvea - sen oiretta;
ryystää oikein sielunsa pohjalle tämän kiehtovan
Arktisen hysterian väkevää esimakua.

Sitä joka kiihottaa myrkyn leviämään suonistoon,
panee kusiaiset juoksemaan selkäpiillä
sarastuksen ensihetkillä aamunkoissa,
saaden ihokarvat pörhimään niskavilloissa
sekä kyynärissä.

Mikä tunne - vaiston vihjaava viesti,
sen aavistus tulvii hyvää oloa koko kehoon;
myrsky hyökyy wäkevänä sisälläni
ja vapisen ilosta.

Oh-show-tah hoi-ne-ne