SANOMATTA MiTÄÄN
Lumi kantaa vaaran poskilla,
oli aivan asiakseen kamuttava kiirelle,
alhaalla tuntui ettei mahdu hengittämään.
Sielu kaipasi avaruutta - sen alkavia ääriä -,
reunaa josta voisi ulottua loputtomiin,
siirtää eetoksensa kosmisiin sfääreihin
vapaasti huilaamaan.
Kurkotus päättymättömän sinisen yli huimaa,
ajatus kiitää niin tuimaan,
että se tupsahtaa naapuri linnunrataan
ennen kuin ennättää kissaa kunnolla sanoa
ja matkaa sentään on melkoinen heilahdus.
Mutta kyllä sitten helpottaakin;
iän kaiken on tämä konsti toiminut
kun aikuisten ihmisten sairaaloinen höperehtiminen
on saanut kyltymispisteen.
On pitänyt päästä pois - ei pakoon,
mutta pois ilman että tarvitsee sanoa mitään
yltiötyperysten tulta lisää lietsovaa.
Itsellinen runoilija ei voi valehdella
sillä totuutensa on omassa päässään.
Vain kuolleet kalat menevät virran mukana.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi