iNESSiiVi

iNESSiiVi

Keväinen, aurinkoa räköttävä päivä koettelee sielua,
kaihtimet joutuu kiertämään kaamosasentoon
ja kaikenlainen hilpeämielinen eetos
on suljettava kokonaan pois.

Tästä ei tule lasta ei paskaa,
kuukausien odottelu valuu
kuin vesi hanhen selästä.

Sisäolennosta ulon kultainen loiste
ei vaan tunnu mukavalta,
ei rauhoita - tuo hyvää mieltä,
pikemminkin ajaa sohvan syvimpään syliin;
iänikuista kössin turkkia paikkaamaan,
vaikkei se siitä ole milläsikään,
eikä muuksi tule tai eheydy.

Ensimmäisiä ohuita haituvaisia mielikuvia tulesta.
Ja savusta kiemurtelemassa laavun sokkeloissa,
väliin hipaisten keskellä ahavaa tönöttävää haistinta.

Tippa herahtaa kielelle,
karkaa rinnukselle ennen nielaisua;
koiru jonka hommiin tuollainen tyhjän haukkaaminen
normaalisesti kuuluu,
katsoo äimistyneenä.
ottaa sitten "niinpä tietenkin"-ilmeen.

Oh-show-tah hoi-ne-ne