FØRSKOTTi

FØRSKOTTi

Vuono tuoksuu,
se on jo niin lähellä,
että vetämällä uutimet näkimien eteen
voi aistia mustavalkoisen kontrastin
joka syntyy hohtavan maavaipan
kohdatessa hyisen meren huuruisen rajapinnan.

Meren suolainen tuulahdus livahtaa ovenaukaisulla,
kättelee pakaasit,
kissakontit,
selkänojat,
kojelaudan
ja käy niskatuen kautta iholle,
siitä haistimien kautta sieluun.

Antaa piu-paut antibiooteille,
ottaa ankaran otteen ja ravistaa;
värisen ilosta,
huojutan kehoa merivirtojen rytmiin,
kumarrun suutelemaan vastaan rynnivää vuoksea.

Naiseni katsoo minuun vitkaan - sitten akkunasta,
samalla tapaa kuten naiset ovat iänkaiken tehneet;
kuin peuranmetsästäjä odottaessaan
saaliinsa ilmestymistä aukiolle
tai kalastaja odottaessaan kohonsa
vaipumista lompolon kohtuun.

Oh-show-tah hoi-ne-ne