PiKKUPOiKA
Vastasatanutta tuoksulunta satumetsässä,
ripoteltuna taitavasti kuorrutukseksi oksille,
takertuneena reunavitelikön roikkuviin ritvoihin;
ilmiön väkevä tuoksu tunkeutuu sieluun,
lupaus enenevästä valosta huojuttaa mieltä.
Reunimmaiset päivät maaliskuuta - lupauksen kuuta -,
jokaisella heräämisellä yhtä vähemmän,
joka kerta lähempänä ihmisten kuista julminta;
seitsemän takatalven äksyä huhtikuuta.
Hui-hai!
Pikkupoika vie voiton,
oikeastaan änkyröintiä ei ole,
ei isommin vastaanpanemista;
kujeilusta juoruava veitikka silmäkulmassa.
Kieli ujuttautuu huulien välistä,
kurkottaa oksaan takertunutta lunta - lipaisee,
makustelee aromia silmät kiinni
ja on pian syvällä siinä hetkessä,
kiitämässä eetostensa selässä äärettömään.
Alati mukana seuraava koiru ei juorua - luotto-otus,
oudoksuu kylläkin päätään kallistellen
vuoroin toiseen ja toiseen alfauroksen käytöstä.
Mutta malttaa olla vaiti.
Oh-show-tah hoi-ne-ne
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi