ViiTTA APONiAAN
Yläosaton olo,
sielu huikentelemassa;
livahti tunturiin oitis tilaisuuden tullen.
Hallinnassa parahultaisesti tämä jäännös,
persjalkaisilla jaloilla huojuva heppoisen tyyssija,
lyhytselkäisen hartiat lysyssä,
koko maailman surullisin haalittu niskansa ikeeksi.
Vaan mitä se auttaa,
jos isoin osa on synnynnäistä yksinkertaisuutta,
ihastumista jatkuvasti sellaiseen jota
monimutkaiset eivät edes huomaa.
Eivät iänkuunpäivänä,
astuvat ohi tohkeissaan, kylmät ihmiset tyhjiä katuja,
tallovat näkemisen arvoisen sijoilleen;
paheksuvat jaloissa pyörivää kauneuden asiantuntijaa.
Näkemättä näkemistä lainkaan,
pienestä episodista syntyvää tuhatta sanaa.
Sanojen viileä kauneus - niissä piilevä mielenrauha,
niiden synnyttämä sisäinen varmuus - oivallus -,
sittemmin ymmärrys;
kunkin yksittäisen sisimmästä olemuksesta.
Se rauhoittaa kovasti - se on rakkautta järkeen;
ataraksian orastava polku - viitta Aponiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi