SORAA

SORAA

Niin monet ovat laulut,
runot, virret - veisut, viisut - taulut,
tästä maasta tehty;
ei aika ihanainen ehdy.

Romantiikkaa tursullans' on yhä tunturien tenho,
pelkkää eksotiikkaa selkosten pyhä taika,
kun kelkkaletka jängän päällä raikaa.

Helismaan aika elää vielä - neljän tuulen tiellä;
autiotupaan unehtuneen erakon humeetissa,
mut' tuntuu kuin ei enää - kaikki sittenkään,
siihen satuun mahtuisi.

Siks' hyvä oisko karkeata soraa - vaik' rahtunen,
kultahiekan sekaan laittaa?

Ruususen unen sijaan tykit puhkuu lunta,
kokonainen jyrätty tunturi koristeltu valoilla
kuin muovinen joulukuusi parahultaisesti.

Lippua lappua, nuolta - tuolta, tuonne ja tänne,
keppejä viirejä täynnä koko lanattu rinne.

Autiuden uskomaton hiljaisuuden taivas raiskattu,
laiskoille viritettyjä vaijeriruoskia viiltämässä
kristallinkirkasta sineä vasten.

Oh-show-tah hoi-ne-ne

LÄHETÄ TÄSTÄ ystävällesi runo!