HYYPiÖ
Ajan laulu soljuu viipyellen,
kuhnustelee rääseikköjen sinisissä siimeksissä,
takertuu kaikkeen mikä vaikuttaa hiljaisuudelta
ja tahtoo jäädä,
valmistaa tyyssijansa juuri sille tienoolle.
Vain laiskasti etenevä elämän tuoksina
pitää henkeä yllä,
siitä syystä ikuisuus on aina paria askelta edellä,
tavoittamattomissa
ja kuitenkin melki liki kurkottavan kouran.
Sormien lomat pursuavat tahtoja,
haluja molemmat pivot pullollaan,
humeetti niskan nivelestä taapäin kääntyneenä,
vahtaamassa tuntemattomaan tulevaisuuteen
kun pitäisi elää ja oppia.
Hyypiö ilmestyy kuoston latvaan äänettömyydestä,
lehahtaa tyhjästä,
asettuu lakkapäälle perikuvaksi,
suorittamaan muinaisten asettamaa virkaa;
enimmäkseen katsoo eteenpäin - menneisyyteen.
Silläkin on vielä opittavaa,
vaikka ihmistä pitemmän prosessin kautta
on virkaansa päätynyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi