SiNNiKÄS PENTELE
Kuinka huudankaan mielessäni apuun sattumaa,
tuota jumalien mainiota,
iänikuista konstia pysyä näkymättömänä
kun huomaan riekkoparven asettumassa yöpuulle
päivän laitimmaisena hetkenä tunturikoivuissa
ennen pyrähtämistään unikieppiin.
Ei se niin vaan onnistu,
yksikään joutilaana oleva sattuma ei kuule,
tai sitten - epäilen -,
olen liian jumalaton,
eivätkä halua kuulla.
Joka tapauksessa,
sinnikäs pentele kun olen - tekeydyn jumalaksi,
päätän yrittää hiipiä varovasti sivakoilla,
lähentyä varovaisen huomaamatta kahdenvälisyyttä
ihan muina miehinä.
Johtavan riekon hermo pettää,
siinä ei auta vaikka ihmispökkelö kuin yrittää
tekeytyä puupökkelöksi.
Koko kymmenpäinen parvi hurahtaa lentoon,
katsoo parhaaksi valita poikeavan suunnan
ja ottaa sen verta riittävästi välimatkaa,
että ehättävät tehdä unipuuhat ennen kieppiytymistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tällä sivustolla joka päivä mieli-, kieli- ja valokuvia
Kulttuurista; runsaasti vähemmän Sivistyksestä...
satoi eli paistoi. Jo vuodesta 2006.
Trew. Harmaasusi